Tähän päivitykseen suurimpana syynä on uudistunut ulkoasu ja jännät uudet jutut blogissa!
Tein tässä eräänä toimeettomana päivänä listauksen kaikista tähän asti tekemistäni puvuista. Puuttuu tuolta itseasiassa parikin alkupään pukua, koska minulla ei tällä hetkellä ole niistä kuvallisia todisteita. Olen erään hääkuvauskeikan takia joutunut siirtämään valokuvia ja tiedostoja kämppiksen kiintolevylle, niin kaikkiin pukuihin ja niiden kuviin en vain päässyt läpi. Sielläpä ne silti nyt ovat. 27 asua listattuna. Huhhuh, kyllä se tuntuu paljolta kun sitä noin katsoo. Ja silti jotenkin ihan hirveän vähältä. Oli muunmuassa hauska huomata, että olen tykännyt käyttää pukuja uudestaan ja tehdä uusia versioita samoista hahmoista.
Parasta tosin on, että cosplayintoni lisääntyi eksponentiaalisesti kun sain vertailla vanhinta ja uusinta asua keskenään.
Babbun neljäs cossi, uguu!
Sitten pistinkin hameen päälle.
Puhumattakaan samantyyppisistä asuista, joissa on vaivainen kahden vuoden ero. Kehitys on tullut paljon selvemmäksi tämän myötä, samoin intohimo kokeilla taas jotakin vaikeampaa ja haasteellisempaa.
J.D. on edelleen kyllä suuri ylpeyden aihe. Haluaisin hirvittävästi tehdä pitkästä aikaa yhtä yksityiskohtaisen asun. Tuon liivin voisin nimittäin edelleen kehystää seinälle ja itkeä vähän kuinka monta tuntia sen kaavoittamiseen ja istuttamiseen käytin. Ai että kun on hirveä halu vain ommella ja tehdä!
Jäi myös kovasti mietityttämään se, kuinka joskus on voinut saada aikaiseksi ja jaksanut tehdä niin hirveästi pukuja yhdessä vuodessa. Vuonna 2010 tein yhden vuoden aikana yhteensä 12 pukua (sama vuosi, kun aloitin blogin kirjoittamisen, hmmhmmmm...) ja 2012 hyvä kun sain yhtäkään uutta pukua tehtyä. Laatu onkin sitten huimasti parantunut.
Koulupuvut vuosimallia 2009 ja 2011.
Väitän kivenkovaan, että lukion jälkeen on yksinkertaisesti ollut liian kiirusta harrastamaan. Välivuosi vaatetusalalla nyt toki vain sai innostumaan ompelusta ja auttoikin kovasti oppimaan uusia asioita (muuten J.D.tä ei olisi saatu tehtyä), mutta kaksi vuotta EloTVllä ovat olleet fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti todella rankkoja. Ei ole jäänyt koulun, projektien ja ihmisten pyörityksessä aikaa ompelemiselle ja askartelulle.
Tänä keväänä tosin vietettyäni Tampereella tänäkin kesänä kaksi viikkoa ylimääräistä ennen kesälomalle pääsyä kuvauksien merkeissä, totesin että nyt haluan oikeasti tehdä pukuja. Desuconiin olisin halunnut tehdä Audreyn niin kovasti (huomasin muuten, että kyseessä on itseasiassa TOINEN länsimainen pukuni, sori Zoey), mutta aika ja jaksaminen eivät riittäneet
Don't worry baby, I'll never do that again.
Päättelin tästä kaksi asiaa: teen aivan liikaa vapaaehtoisia kouluprojekteja ja minulla ei ole aikaa harrastuksilleni jos näin teen. Tämän takia olen virallisesti päättänyt työharjoitteluni innoittamana jättää vapaaehtoiset kouluprojektit pois ensi vuonna. Kaipaan sitä kun vapaa-aika on muutakin kuin koulua, oli se luova leffantekeminen ja kirjoittelu ja kaikki kuinka kivaa tahansa. (ei se aina ole) Keskityn työssäoppimisessa vain siihen itseensä ja vapaa ajalla jatkan rakkaita harrastuksiani. Koska koen ihan hirveää cosplaykaipuuta ja tuskaa.
Lääkettä olenkin saanut kunnon annoksen tähän vaivaan! Edellisessä videomerkinnässä avauduttuani animen katselun vähyydestä, tunkeutui elämääni kevät- ja kesäkauden kauneuksia, Attack on Titan sekä Dangan Ronpa! Ja cossisensorit senkuin väräjävät. Pakko syödä sanansa siitä animen katselusta kun en ole vähään aikaan ollut näin innoissani mistään sarjasta!
Hellurei ja hellät tunteet kaikille ja sitä rataa. Täälläpäin ollaan kärsitty blogaamisinnottomuudesta, joka on nyt lopultakin ottanut pikku hiljaa haihtuakseen. Cosplayblogaamisesta on jäänyt itselleni paha maku suuhun, koska olen sen kautta alkanut miettimään enemmän harrastuksen negatiivisia puolia, sitä mikä missäkin mättää, miten joitakin asioita pitäisi korjata ja niin edelleen. Olen päässyt pois itse asian ääreltä; eli sen itse cosplayn. Nyt palaan enemmän itsekkäästi itseni ja omien pukujeni äärelle, kerta.
Saatte nyt siis minuun, pukuihini sekä tämän hetkiseen uudistamisintooni liittyvän merkinnän. Esittelen joka keväisen cosplaytautini.
Tuppaan sanomaan lähes joka puvun kohdalla, että tämän haluaisin vielä korjailla ja tätä haluan käyttää vielä joskus uudestaan. Kummasti nämä sitten jäävät vain puheiksi, mutta on niitä harvinaisia tapauksia kun olen oikeasti jopa tehnyt asioiden eteen jotain. Ja jotkut taas ovat varsin pinttyneitä pakkomielteitä, joista vain en osaa luopua koska "kyl mä tän nyt viel uusiks teen!" Nämä himot tehdä uusiksi sitten iskevät yleensä juurikin kevään alkaessa.
Huomasin myös jännästi, että joka kevät pyöritän ihan täsmälleen samoja hahmoja ympäri kun mietin mitä vanhaa olisi kiva tehdä uusiksi. Tämä näkyi myös kun taannoin valikoin peruukkeja tilan- ja rahanpuutteen takia eteenpäin myytäviksi. Enhän minä niitä tukkalaitteita käytä, mutta vielä joskus..! Tässä siis top 3 siitä mitä niiiiiiiiin haluan tehdä vielä joskus.
Allen - D.Gray-man
Allen, Allen, Allen, Allen... D.Gray-man on edelleen yksiä suosikkisarjojani ja Allen suosikkicossejani. Hahmo on kerrassaan ihana ja puvut tyylikkäitä. Ei liene yhtäkään pukua mitä en olisi Allenilta edes sekunin murto-osan harkinnut tekeväni.
Allenilta on tähän mennessä tullut tehtyä vain tuon casual puku ja ensimmäinen manaajan uniformu. Hauskoja tapauksia nämä ovat siksi, koska en ole pahemmin miettinyt korjailevani niitä, mutta uudestaan käyttäminen on aina houkutellut. Molemmat ovat jopa saaneet aikaiseksi pieniä parannuksia sitten ensikäyttönsä. (takkiin muotolaskoksia ja liivin tein lisätilaa) Olisi silti monta asiaa mitä haluaisin tehdä uusiksi ja eritoten tehdä Allenilta uusia asuja. Erityisesti 3. uniformu ja Crown Clown houkuttelevat edelleen ja pyörivät joka vuosi listoilla kun päätän uusia asuja. Ne eivät loppujen lopuksi vain koskaan päädy sinne. Koska miljoona hyvää syytä. Kyl te tiätte.
Allenilta haluaisin ehdottomasti muokata peruukin uuteen uskoon. Tykkään edelleen ensimmäisestä kanekalon peruukistani ihan sikana, mutta se on kyllä aivan vääränmallinen Allenille. Hyvä tajuta se nyt tässä vaiheessa kun asua on jo monta kertaa pitänyt. :D No, seuraavalla kerralla olen vähemmällä emo-otsikselle liikkeellä.
Uuden frisyyrin lisäksi haluaisin parannella käyttämääni maskeerausta, sekä korjata vanhoja proppeja. Olen edelleen tyytyväinen kirottuun käteen ja Timcanpyyn, mutta tuntuu että parempaankin voisi pystyä uusilla tiedoilla mitä on saanut. Viime kokeilut olivat kuitenkin pitkälti vain erilaisia liimoja ja maaleja, vaikkakin toimivat paremmin kuin oletin. Nyt voisi tehdä kuitenkin huolellisempaa työtä.
Sitten seuraavaan, jatketaanpa samantien tällä "puolirampojen" animesankareiden linjalla.
Edward - Fullmetal Alchemist
Edward on ollut uusintalistalla ihan siitä ensiesiintymisestään asti. Tuolloin olin kyllä pukuun äärimmäisen tyytyväinen, mutta jälkeenpäin on jäänyt vaivaamaan ne iänikuiset "pienet" asiat. Kuten se välitakki, joka oli kaverilta ostettu. Senhän voisi tehdä ihan kokonaan itse. Nahkahousut, joita en koskaan saanut koska kangaskaupat. Takkim joka olisi kaivannut aika runsaasti kellotusta helmaansa, mutta enpähän tiennyt kaavoista tuolloin mitään. Sekä se automail. Josta olen edelleen hyvin ylpeä, mutta kun sen haluaisi NÄÄÄÄÄIN paljon tehdä ihan koko pitkänä. Ikuinen unelma.
Peruukkikin olisi kiva vähän muokata uuteen uskoon, tai vastaavasti tehdä koko hoito tällä kertaa itse. Tämä kun tilattiin ihan valmiina Saksasta. Niin ja ne kengät. Ne kengät jotka hajosivat heti conpäivän jälkeen. Haha. Joo. Ei muistella niitä karmeita kenkiä.
Toisin sanoen tämä taitaisi mennä kokonaan uusiksi kunhan pääsisin oikeasti sen uusimaankin. Ehkä joku kaunis vuosi vedän tämän kunnolla kotiin.
Edward on ihan senkin takia pitänyt uusia, että meillä on Wempun kanssa ollut ikuisuusprojektina saada Ed ja Envy joskus photoshootattua. Tiedä häntä aisaparista, mutta edellen haluaisin ihan sikana saada oikeasti hyviä kuvia Edistä... mieluiten kultaisilla piilareilla tällä kertaa. On tämä mennyt yksityiskohtien nyhräämiseksi ja hifistelyksi tämä harrastus. :DDDD
Ja viimeisimpänä listan outolintu, ainoa suoranainen pahiscossini:
Dietrich - Trinity Blood
Dietrich, meine lieber Dietrich. Voisitko lakata piinaamasta minua joka hetki sillä, että raavit cosplaykaappini ovea ja haluat tulla keikistelemään ihmisten ilmoille? Voisitko? Et? Mäki sua.
Kisapyörähdyksen jälkeen Dietrich tosin on siinä harvinainen puku, että olen ehtinyt uusimaan sitä jo kahteen otteeseen. Ensimmäistä kertaa peruukin leikkauksella ja kanttauksia siistien photoshoottiin, sen jälkeen uusin rähinäremmin ja sain vihdoinkin tehtyä vyösoljen, sekä istutettua koko hoidon kunnolla vuoden 2010 Tampere Kupliiseen.
Ja joka kerta kun tätä paskiaista päälläni pidän niin se on vaan niiiiin ihana puku ja tykkään siitä nääääääin kovasti. En sinäänsä ymmärrä miksi, mutta kaipa minullakin on omat natsisaatananpalvoja fetissini. Ja Trinity Blood fetissini. Koska Trinity Blood. Koska Dietrich, ah.
Ja valehtelematta, suunnittelin jo viime vuonna korjailevani Dietrichiä johonkin tapahtumaan ja tänäkin vuonna se oli/on lähdössä johonkin tapahtumaan puvuksi. Kun vain repisin jostain aikaa korjata sitä lisää... Rähinäremmi (SAM BROWNIN VYÖ) on hukkapiilossa muuttojen jäljiltä. Bootcoverit alkavat kyrsiä näkiessä. Haluaisin niin kovasti tehdä ihan itse housut tähän pukuun. Se tosin sitten vaatisi takin tekemistä uusiksi että ne KERRANKIN mätsäisivät. Piilaritkin on mennyt vanhaksi. Ja joku nukkeproppikin ois kiva.
Ja ennen kaikkea. NIIIIIIIIIIIIN kuumottaisi tehdä se artbook versio. NIIN PAHASTI.
Että sellaisia uusvanhoja suunnitelmia, jotka toteutuvat "sit kun on aikaa". Keskustelun herättämiseksi: onko teillä mitään pukuja, mitä haluaisitte uusia? Ja onko joku niistä sellainen mikä aina kummittelee, mutta ei vain pääse ompelupöydälle asti? Onko lähisuunnitelmissa jokin uusvanha puku? Oletko uusinut cosplaypukuja? Jakakaa kokemuksia, en minä voi olla ainoa tämän vaivan kanssa!
Biitti pitää tämän merkinnän jälkeen pienimuotoista "remppataukoa". Ulkoasua vaihdellaan ja keksitään uutta sisältöä, toivottavasti ennemmin kuin pelkään. 8D
Ootte ihanii kun edelleen kyttäätte mun tekstei, pusipusi~ (ja herranjumala miksi teitä on yli 50)
Living in the sunlight, loving in the moonlight, having a wonderful time~ ...a.k.a. photoshoottaaminen on vakavaa liiketoimintaa.
Tovin pääteltyäni, mistä aihepiiristä avautuisin ensimmäisessä blogimerkinnässäni, päädyin siihen että on varmaan parasta aloittaa perusasioista. Eli mikäs sen parempi aihe kuin minä itse. Puhutaanpa siis siitä, millainen puvuntekijä olen.
Aiemmassa merkinnässäni jo mainitsinkin, että olen harrastanut cosplayta vuodesta 2007, eli kuulunen siis nuoremman polven cossaajiin. 3-4 vuoden kokemus tosin kuulostaa jotenkin hirveän lyhyeltä, koska tuntuu kuin olisin harrastanut tätä paljon kauemmin. Pukuja olen tosin suoltanut ulos melko tiuhaan tahtiin, nykyinen vauhti on sitä ”joka tapahtumaan joka päivälle eri puku tahi enemmän” –tahtia, jota luultavasti yritän ensi vuonna hiukan hillitä. Paha vain, kun olen ihan liian helposti suostuteltava ties mihin ryhmäcossiin ja ensi vuodelle olenkin lupautunut jo noin kuuteen pukuun. Öhöhö, HUPS?
Cosplayurani saattaa tuntua itsestäni pitkältä, koska suunnittelin ja haaveilin sen aloittamisesta suhteellisen kauan. Cosplay tuli käsitteenä minulle tutuksi muistaakseni jo vuonna 2003, Digimon Finlandin foorumeiden kautta, jos oikein muistan. Siitä päivästä lähtien tuli haeskeltua aina välistä cossaajien kuvia, sekä haaveiltua mitä kaikkia pukuja haluaisin tehdä. Tutustuin myös äärimmäisen tarkasti cosplayn Absoluuttisen Oikeisiin Ohjenuoriin™ (Mitään ei tehä satiinista tahi sametista!1!! ) ja laskelmoin pitkään ja hartaasti minkälaisella puvulla olisi hyvä aloittaa. Cosplaydebyyttinäni toimi vuoden 2007 Animeconiin tehty Fruits Basketin Sohma Shiguren cosplaypuku. Totesin sen suhteellisen helpoksi tehdä, plus sainpahan heti ensi alkuun kokemusta peruukkien käytöstä. Kuten myös bindauksesta, joka edistyksellisesti hoitui disillusionin maanmainion jessekorsettituton ohjastamana.
Alusta asti siis keräsin mahdollisimman paljon tietoa, tosin ilman pahempia taitoja. Cosplay onkin ollut harrastuksena minulle pitkälti perfektionismin toteuttamista ilman taitoja. Olen säätänyt, vääntänyt ja tehnyt uudestaan, niin kauan että sitten olen lopulta oppinut jotain uutta. Kun sanon, että olen oppinut kaiken kantapään kautta itse, niin todella tarkoitan sitä. Hoksasin mm. vasta pari asua sitten, että hei, saumathan voi muuten silittää ennen kuin ne ompelee, sehän sujuu puolta helpomminkin silloin! Onnea minä! Ja vasta Bakaconin Tanskan asuun opin, että VAUTSI VAU, nappeja ja napinläpiä voi ommella OMPELUKONEELLA. AAAAAAMAAAAZIIIIIING῀!
...antaa uskoa ja toivoa suomalaiseen käsityöopetukseen, eikös juu?
Toisin sanoen, olen todellakin ihan puvuntekijän tasolla melko alkutekijöissä. Pukuja olen tehnyt vähän päälle viisitoista ja niistäkin suurin osa ompelutöistä on tehty menemällä kirpparille. (Joiden ihanuutta en muuten voi tarpeeksi paljon julistaa cossaajille. Sieltä oikeasti löytyy, kunhan jaksaa etsiä.) Ompelu ei olekaan ihan mielipuuhaani cossaamisessa, koska tekeminen, purkaminen, tekeminen, purkaminen ja tekeminen taas osaa pitkällä syötöllä olla todella turhauttavaa. Tämä on kuitenkin sellainen asia, missä olen todennut olevani sentään keskivertoa nykynuorta parempi, joten haluan ehdottomasti kehittyä ompelemisessa.
Suhtaudunkin tähän harrastukseen pitkälti kehittymisasenteella. Minulla on huima määrä pukuja varastossa, monet niistä tosin ”sitten kun oon tarpeeks hyvä tähän” –sijoituksella. Ensi vuoden pukuihin tosin jo näyttäisi kuuluvan niin yltiömäisiä koristeluja, historiallista vaatetusta, nahkatakkia kuten myös – härregyyd – MEKKOJA. Olen vastikään löytänyt naishahmojen ihanuuden ja ensi vuoden cossilistalla koreilevatkin kaksi aivan ihanaa naikkosta. Mekot eivät tosin ole mitään kermakakku-unelmia, vaikka sellainenkin odottaa varastossa sitä päivää, kun Biitillä on rahaa ja aikaa sen kaunokaisen toteuttamiseen.
Kehittymiseen tarvitaan riskinottoa, tämän tajusin tänä vuonna. Olenkin elellyt cosplayn suhteen melkoisella mukavuusalueella melko pitkään, joten ohjelmassa seuraa paljastuksia! Jos nyt en vain tyri missään välissä, niin raahaan kunnianarvoisen takalistoni Traconin cosplaykisaan. Päätin jo viime conivuoden päättyessä että pentele, ensi vuonna minä oikeasti koitan onneani. Kisa-asu on kyllä vaihtunut, ihan vain ajan ja sen olemattomuuden takia. No, olen kyllä menossa vain kokeilemaan, mutta valehtelisin kyllä ja reilusti, jos väittäisin ettei edes jonkinlainen kunniamaininta lämmittäisi sydäntä. Sitä katselemme sitten heinäkuussa~
Blogini nimi, Masokistin muotokuva, voi antaa ymmärtää että cosplay ei ole minulle mikään mahdottoman mukava harrastus. Asiahan on kuitenkin mitä ilmeisimmin päinvastoin, kun jaksan perustaa tällaisen blogintekeleenkin, missä jauhaa tästä aiheesta niin paljon kuin sielu sietää. En tosin todellakaan väitä, että cossaaminen olisi minulle täysin kivutonta. Olen vuotanut cosplayn takia verta, polttanut itseäni yhdestä jos toisesta paikasta, saanut lukemattoman määrän hiertymiä ja rakkoja niin kengistä kuin bindauksistakin, tuhlannut rahojani niin että hävettää ja käyttänyt aivan liian kireitä housuja koska muita ei vain ole ollut. Olen palellut pakkasessa pelkässä mustassa puvussa, rämpinyt loskaisessa metsässä täydellisen photispaikan takia ja hikoillut niin, että valkoinen kauluspaitani sai mukavan harmaat jäljet itseensä päällä olleesta (aivan liian tiukasta) liivistä. Olen myös todennut kuinka maalin kuivumisen katselusta saa oikeasti jännitysnäytelmän ja olen todellakin kokenut kausia, etten enää ikinä haluaisi ommella.
Ehkä liittyy, ehkä ei.
Kaikesta tästä huolimatta, en ole missään vaiheessa harkinnut cosplayn lopettamista. Oikeastaan tunnun nauttivan jollakin sairaalla tasolla tästä kaikesta stressistä, luomisen tuskasta ja conipäivän jälkeisestä särystä joka ikisessä lihaksessa. Niin paljon, että olen avoimesti myöntänyt pitkän conitustauon jälkeen kaipaavani ihan mielettömästi sitä tunnetta, kun voi pitkän päivän jälkeen vetää peruukin pois päästä, tissit vapaalle,käydä viileässä suihkussa pesemässä hien ja paksut meikit pois, vetäistä maailman mukavimmat lökäpöksyt jalkaansa, syödä se päivän ainoa lämmin ateria ja lopuksi rojahtaa johonkin sohvan nurkkaan puolikuolleena. Ja kärsiä sitten lihassärkyä pitkin kehoa koko loppu viikko. MMMM, IHANAA.
Tästä syystäMasokistin muotokuva on mielestäni enemmän kuin osuva nimi cosplayblogilleni. Koska tunnun todellakin saavan jotain sairasta nautintoa tämän harrastuksen VERTA HIKEE JA KYYNELII –puolesta. Tämän tajusin viimeistään vuoden 2009 Traconin jälkeen. Pitkä, stressintäyteinen päivä täynnä Cosplaydeitin pyöritystä äärimmäisen epämukavissa kengissä ja kutisevassa peruukissa päättyi puolentoista tunnin istuntoon Traconin ensiavussa, kun nenäni alkoi vuotamaan verta kuin hanasta. Lähdin kävelemään yksin pimeään, talviseen Hervantaan kohti majoitusta (muu porukka oli lähtenyt aikaisemmin, juuri ennen kyseisen nenätapauksen alkua), tirauttaen yksinkertaisesti väsymyksestä johtuen pari miehistä kyyneltäkin.
Lopputulos?
”Ai vitsi kun oli mahtava Tracon! Mä en malta odottaa seuraavaa Deitin järkkäämistä! AAAAAA pitää alkaa suunnitella jo seuraavaa cossia!!11!!! ;;w;; <3<3<43<5<3<<<3”
…että näin.
Sellaista tällä kertaa. Palailen blogin pariin taas vähän ajan päästä, luultavasti ainakin saatte Kikucon raporttia osaksenne kunhan olen Turusta kotiuduttuani taas kirjoituskunnossa. Ja nythän ei puhuta siitä, että Biitillä olisi JAMKin portfolio vielä tekeillä, hissan pääsykoematskut odottaisivat lukemista ja pitäisi kai kerrata jotain matikkaa ja vastaavaa matkailun pääsykokeisiinkin. Höhöhö.
