torstai 13. kesäkuuta 2013

Desuviikko - kuinka sängyssä venyttely voikaan tuntua hyvältä

Blogihiljaisuudesta voi päätellä kaksi asiaa; olen joko liian kiireinen päivittämään tai sitten en ole saanut mitään aikaiseksi. 


Mitä tähän nyt muuta voisi sanoa, että filmiopiskelu + cosplay ovat aika hankala yhdistelmä. Audrey jää nyt taas sitten hyllylle kangaspalasina ja leikeltynä peruukkina. Tätä onkin käynyt aika usein viimeaikoina. Viimeisin valmistunut uusi puku kun on edelleen Seras. Sitä edeltävä oli Ryuuji. OHO kattokaas kummaa, minusta on kuin onkin tullut "yksi puku vuodessa" -cossaaja ihan huomaamattani. :DDDD

Ei tosin ole valittamista, koska "desuviikon" tullessa käsitteeksi cossiskenen some-puolella, olen ottanut ihan ekstra nautintoa siitä, että päätin sunnuntai-iltana jättää uudet puvut muille. Viikon kestäneiden väh. 13 tuntisten kuvauspäivien jälken kun mehut olivat aika lopussa ja lihakset maitohapoilla.

Siinä missä keskivertocossaaja on päivitellyt netin täyteen "cossi valmistuu/ei valmistu esim. ikinä" -pävityksiä, on meikäläinen tehnyt desuviikolla alla lueteltuja asioita:

-nukkunut pitkään
-syönyt hyvin
-viettänyt kesälomaa
-tehnyt viimeistelemättömät projektiasiat loppuun
-pelannut Simsiä epäterveellisen paljon

-käynyt kampaajalla värjäämässä IHGUPINGIN TUGAN josta olen haaveillut viimeiset kolme kuukautta
-pakannut rauhassa
-valinnut käytännölliset asut kuvausvänkäröintiin

-juonut paljon teetä ja kahvia
-tehnyt valmiiksi suunnitelmia heinäkuun työkeikkaa varten

Kaikin tavoin on ollut ihan sika hienoa huomata, miltä tuntuu kiireetön coniviikko ilman cossistressiä.

Pukujen tekoa on kyllä silti ikävä ja suunnitelmissa onkin Desuconin jälkeen pakata kimpsujen ja kampsujen sekaan Euphemian mekkokankaat ja kaavat ja tehdä kesälomalla jotain mukavaa ja hyödyllistä. Kaapeissa on paljon kankaita, jotka odottavat käyttöä ja ompeluhimo on iso. Stressinhimo taas on nollassa. Sitä kun saa ihan tarpeeksi tekemällä vähän proggiksia.


Tässä on parin vuoden sisään oppinut paljon siitä, mikä on itselle se tyydyttävin ja lopulta sopivin tapa tehdä pukuja. Kaikessa rauhassa, oman mielen mukaan ja eritoten ilman coni deadlinea. Euphemian kukkaismekon haluan nimittän valmiiksi vain jotta voin kuvauttaa sen tänä kesänä Tampereen Arboretumin ruusutarhassa. Audrey taas tulee vielä valmiiksi, jotta saan parit kuvat Höyrykonemuseo Werstaalla. Traconiin minulla on jo tosin haavecossia, samoin lokakuiseen Fanfestiin, mutta niitä katsottakoon sitten kun Euphemian mekko valmistunee.


Toisinsanoen, hienoja pukuja, hienoja kuvia, hieno fiilis jälkeenpäin. Ja sen jälkeen hienot puvut ilman stressiä mukaan hienoja conikokemuksia varten. C:

Tämä oli Desua edeltävä "lapset rakkaat, muistakaa olla stressaamatta liikaa, hauskaahan tän pitää olla" -päivitys höystettynä pienellä ylpeydellä omasta hedonistisuudesta.

JA HUOM!
Tulkaas kaikki Välähtelemään uuden uutukaisella Välähdyksellä, jota testattiin jo Tampere Kupliissa! Ne kuvat on tosi hienoja oikeesti ja me tykätään kuvata cossaajia hahmouskollisissa paikoissa! Jee!

6 kommenttia:

  1. Oi, oletpa saanut viettää ihanan viikon. <3 "Melkein voittaa" cossien tekemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Melkein voittaa" on tässä tapauksessa hyvin hyvin hyvin liukuva käsite. :DDDD

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että pukuilijana olen täysin samanlainen: projektien työstäminen fiiliksen mukaan, kaikessa rauhassa maan tahtiin sopii myös itselle parhaiten. Valitettasti käytännön toteutus on vielä uupunut tämän suhteen... Jatkossa paremmalla menestyksellä.

    Toivottavasti sinulla oli mukava Desu-viikonloppu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen huomannut karvaasti saman tässä parin vuoden harrastamisen jälkeen. Kaks kuukautta oli semmoinen "ihan sopiva" aika tehdä puku, nykyään pitäisi olla vähintään puoli vuotta että oikeasti kerkeäisi tekemään yhtään mitään. Pitää vaan tunkemalla tunkea aikaa harrastuksille, jos niitä tahtoo tehdä. :)

      Kiitos samoin, desu oli kovin desuisa! :3

      Poista
  3. Möööh...coniiinnnn *haaveilee*

    PS. kun tulin selaileen seuraamiani blogeja, ja näin sulla ton Miguel ja Tulio-kuvan ja olin heti että "NA-AHAA YOU DIDN'T GUUURRRLLL EI ILMAN MUA ET TEE TOTA COSSIPARIA!" :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coniin sieltä senkin höpsö! :D

      HAH XD Joooo, ei ole aikeissa tehdä kumpaakaan, tosin eräät Dimit ja AGt ovat jo käskeneet minun hankkia sen verran hyvän kehoitsetunnon, että kehtaisin hyppiä lannevaatteessa eeppisen lantioni kera. :F

      Poista