keskiviikko 20. helmikuuta 2013

16 Jack Frostia ja 16x parempi Frostbite


Frostbite toimi niin hyvin että lakanakin halusi toimia!
Frostbite - eli miten kokemukseni talvi Desusta parani yhden vuoden aikana lähes 1000%.

Viime vuoden suurimmalti osin negatiivisten kokemuksien jälkeen suhtauduin Frostbiteen hyvin varauksella. Kuvauspalvelu kuitenkin kutsui jälleen Lahteen, samoin mahtimajoitus aivan Sibeliustalon nurkan takana hyvässä seurassa, puhumattakaan minulle ojennetusta tuomarinakista, jonka sain tuomarihaun tuloksena. Mukaan pakkasin asuksi ainoastaan Traconissa pyörähdelleen Serasin, pienen parantelun jälkeen.

Frostbitessa kaikki tuntui conina toimivan paljon sutjakkaammin kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa ohjelmalehtinen oli myös kattavampi ja monesta asiasta näki, että conia oltiin suunniteltu pidempään ja valmisteltu enemmän ajatuksella kuin edeltäjäänsä. Ohjelmistossa, kuten myös kävijämäärässä näkyi kuitenkin mukavasti edelleen nuorempien harrastajien suosimisen leima. Kuvauspisteeltä tosin vaikutti, että kyseisiä kävijöitä oli paljon vähemmän kuin viime vuonna? Tai sitten jonot vain liikkuivat sutjakammin!


BILEEET.
Hehkutan tähän väliin myös hienoja Sibbetalon kaiken ikäisten iltabileitä! Olen itse aina ollut enemmän jalan liikuttaja kuin lasin kallistaja biletykseltäni, niin tällainen formaatti sopi minulle oikein mainiosti, samoin majoitusseuralle. Rupesi oikein ketuttamaan, etten aikaisemmin ole iltabileisiin lähtenyt! Oli ihan mielettömän hauskaa, volyymi tarpeeksi kovalla, DJt hyviä ja Lastussa pystyi juttelemaan ilman, että tarvitsi huutaa toisten päälle. Uudestaan! Ehdottomasti!

Muissa tapauksissa en sitten conimasssasta ympärilläni pahemmin nauttinutkaan. Taidan totisesti kyllä tätä nykyä pysyä mielelläni kuvauspisteellä tai cosplay bäkkärillä vastaisudessakin conien aikana, olen tainnut kokonaisuudessaan kasvaa yli conien ihmispaljoudesta. Työmyyränä on hyvä olla ja tavata mukavia conittajia. Erityisesti mahtiposeeraavat Assassins Creedit ja meitä palvovat ja mehut vienyt Bleach ryhmä saavat minulta erikoissydämen tällä kertaa. Ja Gohei-setä joka piti minun asustani yhtä paljon kuin minä hänen. ;3;

Kuvauspisteellä työskentely toimi ehdottoman vaivattomasti ja nähtävästi olemme AGn kanssa tottuneet jobiin niin paljon, että piti kinuta että saimme aloittaa vartin etuajassa työvuoromme. Paras päätös on paras. Lastussa ja Green Roomissa oli loistavat ruoat ja molemmat olivat aina käydessäni sopivissa määrin tyhjiä.

Samaa ei tosin voinut sanoa vessoista, niin alakerrassa kuin Green Roomissakaan. Pukuhuoneet ovat mielestäni enemmän meikkaamiseen ja peruukin tai hiusten leikkaamiseen, puhumattakaan tekoveren roiskimisesta. Kuvauspisteen vieressä ollut unisexpukkari oli aina hyvin tyhjillään ja se oli paljon viileämpikin tila kuin koko muu conialue yhteensä. Mitä katselin, niin pukuhuoneet olivat myös muualla melkoisen tyhjiä aina silloin kun vessoissa sai taistella tiensä lavuaarille pesemään käsiään. Cossaajat, pukuhuoneisiin, mars!

Jäin tosin miettimään, voisiko cosplaybackstagen ja pukuhuoneet kenties valjastaa ainakin cossaavien vänkäreiden käyttöön, ellei myös ihan conittajienkin käyttöön tietyksi aikaa päivästä? Ainakin se vähentäisi tungosta, mutta ymmärrettävästi järjestelyt olisivatkin sitten ihan toista luokkaa. Toivoisin kyllä, että edes työntekijät voisivat pistää kuteensa niskaan siellä, mieluummin kuin green roomissa.

Niin ja unisexpukkarissa ei muuten ollut neulaa, vaikka lankaa oli! Hyi hyi! Koska itse tarvitsin sitä heti ensimmäiseksi aamusta. Saatoin topata Serasin rintamuksen KRHM hiukan yli ja takki parka ratkesi ensin nappilevyistä, myöhemmin rintataskusta. Puhumattakaan siitä, että ne kirotut sukat valuivat pitkäpiimäisen venyttelynkin jälkeen KOKO AJAN. : D

Seras nyt selvästi haluaa sanoa itsensä irti, koska onnistuin myös lätkäisemään rintalätkäni väärälle puolelle, (miten tämä kaikki juuri silloin kun pitää olla osaava ja edustava, FFFUUU -.) joten seuraavan kerran EHKÄ ulkoilutan jotain toista versiota kyseisestä neidistä. Punainen draculina ainakin viehättää erityisesti koska väri on niin muikea ja hahmo tavallistakin enemmän badass. Katsellaanpa siis teenkö uuden version vai korjailenko vielä vanhaa uskollista.

Seras kynitymmällä peruukilla ja liian hyvin istutetulla takilla. Kiitos photoshop kun siirsit lätkän.
  Cosplaybäkkäristä voinkin sulavasti sitten siirtyä itse cosplaypuolen järjestelyihin. Olin tosiaan ensimmäistä kertaa tuomarina cosplaykisassa, Jarnon ja Plasticgayn kanssa. Meistä huolta piti puheenjohtaja Yumi.  Ilonalle ensinnäkin kiitokset, että saatin tulla tuomaroimaan ja kiinnostaa kyllä tämän kokemuksen jälkeen ehdottomasti kokeilla uudestaankin!

Aikataulut lirittivät tosin tuomaroinnin osalta kenties yleisen säädön takia. Etupään kisaajat saivat tämän takia valitettavasti enemmän tuomarointiaikaa kuin loppupään kisaajat, mutta aika kuitenkin riitti niin katseluun, keskusteluun, tuomareiden omaan keskusteluun kuin itse päätöksen tekemiseenkin. Joka myös tehtiin suhteellisen sulassa sovussa, vaikka viime metreillä ainakin itse olin ihan valmis antamaan ainakin viidelle ihmiselle jaettuja sijoja. Pelin henki nyt vaan ei ole se, mutta ainakin pääsin näkemään kuinka hankalaa niiden sijojen miettiminen todella on!

Mutta niin, aikataulun tarkkuutta ja tarkempaa suunnittelua ehkä toivoisin enimmäkseen seuraavia tuomareita silmällä pitäen. Muutenhan kisat nyt suurinpiirtein sitten toimivatkin samalla tutulla kaavalla oikein mallikkaasti. En ainakaan itse pahemmin huomioinut erityisiä mokia.

Kisatasosta yleisesti olin mielissäni. Varsinkin siitä, että hirveän moni oli ensikertalainen! Juuri tämän takia Hall Cosplay on mielestäni ehdottoman tärkeä kisaformaatti säilytettäväksi, se innostaa selkeästi uusia kisaajia edes kokeilemaan siipiään lavalla. Ehdoton kyllä siis Frostbiten cosplaypolitiikalle täältä puolen! (vaikka edelleen minä kivaisasti heiluttelen länsimaisten hahmojen lippua)  

Itseäni hämmästytti erikseen myös se, että Frosti-chanin suosikeissa oli monta kisaajaa, jotka olisivat hyvin voineet tulla ällistyttämään minua tuomarointihuoneeseen tarkoilla maalauksilla ja tikkauksilla, sekä upeilla kangasvalinnoilla! Jos siis kieltäydyitte omaa nöyryyttänne tuomarointisarjasta, älkää ihmeessä sellaista tehkö enää! Hyvä kun oikeasti erotin mistä yleisöäänestys ja tuomarointisarja alkoivat, kun vilkaisin takahuoneessa olevia kisaajia! Nyt se suomalainen perusnöyryys mäkeen ja kokeilemaan!

Tuomaroinnissa olleet kisaajat muuten voivat sitten rohkeasti kysyä palautetta asuistaan minulta! Ja uskon, että muut tuomarit ovat ihan yhtä auttavaisia asian suhteen! Heittäkää kommenttia, sähköpostia tai yksäriä Anikissa, tahi facebookissa jos sieltäkin stalkkaatte! Minä vastailen mielelläni! : 3

Majoitus pähkinänkuoressa.

Se riittänee Frostbitestä tällä erää, taidan suhtautua rennon odottavaisesti ensi vuoden talvea kohtaan. Koska "ei uusia asuja" -politiikkani Traconin jäljiltä teki conista huomattavan rennon. En vaan osaa tehdä asuja talvella. Onko kenessäkään muussa samaa vikaa?

Ainiin! Viime merkinnässä sain Nezumilta blogihaasteen, joka tuleekin sitten seuraavana.

Haaste menee näin:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse vielä 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa ja haasta heidät leikkiin mukaan ja muista kertoa heille haasteesta. Vaikka ei tuota 11 blogia lukulistalta löytyisikään, ei kuitenkaan haastella takaisin ;)  KOSKA OLEN LAISKA ANARKISTI.


11 asiaa minusta 

1. Olen rekkamies morilolitan kropassa. Kuvainnollisesti.
2. Elokuva ja televisio on koulutusalani, teatteri ja televisio luultavimmin tulevaisuuteni.
3. Synnyin alle 800 ihmisen paikkakunnalle. Ja onnekseni pääsin sieltä pois.
4. Animaatioelokuvien analysointi on lempiviihdettäni.
5. Tunnen sielunsympatiaa drag queeneja kohtaan. Katso kohta yksi.
6. En vaan osaa tehdä proppeja, vaikka niiden tekemisestä kuinka paljon tahansa pitäisin.
7. Olen lavastuspuvustusmaskeerannut useamman lyhäripätkän, teatteriesityksen ja kameraharjoituksen.
8. Minua on useasti sanottu putkiaivoksi.
9. Olen kuopus.
10. Kirjoitan tätä haastetta tällä hetkellä koulun kuvausstudion tarkkaamossa.
11. Polkadotsit ovat heikkouteni.

11 kysymystä minulle:
1. Kuka/mikä olisit halunnut olla edellisessä elämässä?
Tein tästä joskus pari internetlogiikan testiä. Randombotti heitti minulle intialaista miestä, joka oli pankkiiri. Oman syntymäpäiväni perusteella taas olisin voinut olla esim. Ronald Lacey. Näitä on kiva arvailla ja miettiä. Syntymämerkkien perusteella minua on puukotettu niskaan ja isketty morning starilla reiteen edellisessä elämässä. 8D

2. Ensimmäinen toiveammattisi?
Kirjailija. Olen aika ylpeä, että tällä hetkellä olen käsikirjoittaja opiskelijana hämmentävän lähellä alkuperäistä suunnitelmaa.

3. Lempikoirarotusi/tyyppisi mahdollisten omistamiesi lisäksi?
;__; Saksanpaimenkoirat! Haluan! Tai Göötanmaan pystykorvan! Tai Schipperkin! Tai Pommen! ;_; Tai minkä tahansa pohjoismaalaisen rodun! KOIRIA. ;_____;

4. Haavecossisi jota et koskaan tule tekemään ja miksi?
Teen kaiken mikä on haaveilun arvoista niin kauan kuin se jaksaa kiinnostaa. Piste. Eniten päänvaivaa kenties aiheuttaa Herkuleksen mahdoton fysiikka, MUTTA siihen keksitään kyllä keinot. Tällä hetkellä kenties juurikin Herkules fysiikkansa ja Sormusten Herran Elrond kasvonpiirteidensä takia ovat ne mitä en "koskaan" tule tekemään.

5. Mitä kuului elämääsi viisi vuotta sitten?
...
Lukio. Eka lukio kevät ja tokan vuoden syksy. Wanhat hulabaloo. Ykkösten paimennus. Ööö. Taisin cossata jonkun verran. Nekocon oli toistamiseen, oli siistiä. 2008 oli aika tasainen vuosi. Nothing much happened. En oikeasti muista yhtään mitään, kaikki siisti alkoi tapahtua vasta 2009.

6. Miten kuvailisit minua tuntemattomalle?
Harmi kun en tunne sinua niin hyvin että osaisin kunnolla kuvailla! Varmaan selittäisin, että olet cossaaja ja tiedän sinut tätä ja tätä kautta ja osittain kai voi sanoa tutuksi kun ollaan törmäilty niin paljon. Olet vaan niitä ihmisiä joita en koskaan tunnista cosseissa! Mutta se on tosi hyvä juttu, arvostan kun ihmiset näyttää erilaisilta puvuissa!

7. Lempivaatekappaleesi?

Hameet. Yksinkertaisesti vaan hameet ja mekot. Niiden ainoa huono puoli on sukkahousut.
8. Kaksi mahdollisimman toisistaan erilaista lempibändiäsi?
Sonata Arctica ja Kaija Koo. Eivätkä ne edes ole niin kaukana toisistaan.


9. Ketä Disney-prinsessaa cossaisit? [tai muuta kokopitkien piiroselokuvien naispääosaa]
HNNNGGHHHHH.
Jane. Tarzanin Jane. Niin cossaisin. Jos laihtuisin tästä pyykkilautavatsaksi niin haluaisin tehdä Tie Eldoradoon -elokuvan Chelin. Ihan vain koska omaa lantiota on niin monta kertaa sanottu yhtä eeppiseksi. : D Plus paras hahmo. Jos anime-elokuvat lasketaan niin haluaisin tässä ennen kyynistymistä ja vanhentumista tehdä myös Kikin.

10. Kuinka valmistuu sinun arkivoileipä sekä herkkuvoileipä?
Siivu juustoa ja meetwurstia ruisleivän väliin. Koulueväs. Herkkuvoileivät ostan suosiolla Subilta.

11. Kengänkoko?
39 tai 40 riippuen kengästä. Hämmentävissä tapauksissa 38. 

Sellaista tältä erää! Toivottavasti en pidä ihan hirmuista taukoa seuraavan päivityksen välissä.

4 kommenttia:

  1. Kiinostavaa tekstiä lukea, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Voi saasta, selkeesti pitää pitää neulatarkastus ens kerralla, koska niitä _piti_ jokaisessa pukkarissa kyllä olla!

    Pukuhuoneet tuntuvat olevan aina vähän ongelmana ja kesää varten mietin niiden kehittämistä kyllä. Backstagen tiloja ei harmillisesti voi ottaa conikävijöiden käyttöön, koska sielä on Sibeliustalon omaa kallista kalustoa, jota pitäisi sitten olla koko ajan vahtimassa. Mahdollisesti jokin kongressisiiven pienistä huoneista olisi mahdollista ottaa esim aamuisin pariksi tunniksi lisäpukuhuoneeksi, mutta pähkäilen vielä onko siitä saatava hyöty riittävä suhteessa tiedottamisesta ja lähinnä siivoamisesta aiheutuvaan vaivaa. Kesälle ainakin vielä lisään opasteita ja valvontaa, koska näköjään pukkarikäyttäytyminen ei ole ihmisille vieläkään ihan selvää.

    Ihana kuulla, että pakkasenpurema oli näin muikea kokemus :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, ainahan noita sattuu, muuten oli kyllä oikein ensiluokkaiset varustelut. Unisex pukkari on muutenkin niin harvan käytössä niin siellä ei ehdi tulla sotkujakaan!

      Hyvä jos pohdit vähän ongelman ratkaisua, olisi nimittäin tosi kiva, jos tällainen helvetillinen vessatungos lakkaisi olemasta coneissa näin yleinen ongelma. Ehkä täytyy ottaa vaan kovat valistusotteet käyttöön. : D

      Poista