torstai 15. tammikuuta 2015

Yukicon 2.0 - koiramamma & vesiheimoswag

c) Kyuu Eturautti

Olipahan con. Olipahan ennen con. Onpahan nyt kyllä jälkicon.

Yukiconin voisi tiivistää allekirjoittaneen päätökseen kokeilla NCC-karsintoja. Sen lisäksi minut houkuteltiin mukaan ryhmäkisaan sunnuntaille Avatar-ryhmän kanssa. Aluksi ei ollut ihan varmaa onko ok jos hyppään molempina päivinä kisoissa, mutta kun asiaa cosplayvastaavalta kysyttiin niin ongelmaa ei kuulema ollut. Eikun vaan sitten tekemään kahta kisa-asua. : D

NCCstä ihan ensi alkuun. Valitsin NCC asukseni Princess Fusen Okamista. Okami on minulle rakkaimpia PS-pelejä koskaan ja listallani on pitkään pyörinyt paljon Okami-leidejä. Kisapuvuksi valitsin Fusen, koska se oli mukavan yksinkertainen ompelullisesti, joten pystyin toteuttamaan sen omalla osaamisellani siististi, ja selkään tuleva kuulaproppi oli jotain, mitä en ollut koskaan tehnyt. Kaiken lisäksi mahdollisia NCC asuja pyöritellessäni, syntyi Fuselle esitys aivan sekuneissa. Pidin sitä merkkinä ja lähdin metsästämään kimonokankaita.

Lähdin PK-seudulle perjantaina melko myöhään, koska asujeni teko hiukan venähti viime hetkille, niin venähti siis myös pakkaaminen. Tavaraa oli hurjasti, mutta onneksi sain kantoapua niin Tampereen asemalle kuin Tikkurilan asemalta poiskin.


Paras kämppis auttaa kamat junaan ja hermostunein Biitti ottaa tilannepäivitysselfieitä cossikoutsille.

Lauantaiaamu lähti suht. helposti käyntiin koska autokyyti on paras ja roudausapukädet. (Maiju ja AG, ootte esim. parhaita) Fusen puvun yksinkertaisuus, sekä omat insinöörikikat kimonon päälläpysymiseen, osoittivat hyödyllisyytensä koska kun meikki oli naamassa, oli puku päällä ihan sekuneissa. Selkään tulevaa kehikkoa tosin en pistänyt päälle ennen kuin kuvauspisteelle päästyäni koska se vaati oman säätämisensä. (kiitokset kehikkohuoltajamammoille!)

Kehikkohan oli muutenkin vaikea, koska vaadin huomattavasti enemmän tilaa kuin yleensä. En hirveästi lähtenytkään bäkkäriltä koko päivänä ja pidin suurimman osan ajasta kehikkoa pois selästäni. Sen aikaa mitä odotin tuomarointiin ja olin tuomaroinnissa, oli hökötys selässä taas ja silloin ei vielä ollut mitään ongelmia. Tuomarointi oli todella mukava, vaikka aluksi hiukan jännittikin, mutta tuomarit olivat hyvin asiallisia ja puheliaita, jopa käänsivät välillä minun puolestani kun jokin sana täysin unohtui. En itse jännittänyt englannikielistä tuomarointia, mutta tokihan sitä hiukan jännittäessä tulee sitten sönkötettyäkin. : D

Yukiconissahan vieraili tosiaan iki-ihana Shappi, joka oli myös osa NCC tuomaristoa. Olin mielettömän innoissani cosplaykunniavieraasta, vaikka hermoilinkin hiukan tuomarointiin menoa, varsinkin kun sain edeltävänä iltana tietää että Shappi oli lauantaina Amaterasu-puvussaan! ;_; Ihanin Ammy! Bäkkärillä saattoi olla hetkellinen Okami fanityttöily ja yhteiskuvahetki!


ME AT MY HAPPIEST NEXT TO PRETTIEST SHAPPI.
c) Anette

Shappi oli muutenkin valloittava, olin hirmu harmissani etten päässyt bäkkäriltä hirveästi katselemaan hänen ohjelmiaan, mutta tutustuttua ainakin tuli viikonlopun aikana hiukan tähän puolalaiseen cosplaytaituriin. Jos joskus saatte tilaisuuden, niin ehdottomasti tehkää tuttavuutta Shappiin. Hirveän kohtelias, rento ja ihana cossaaja! Lisää cosplaykunniavieraita kiitos!

Harjoituksiin pitikin sitten odottaa vuoroaan melko pitkään. Monet jo tietävätkin, että NCC karsinnat myöhästyivät aikataulustaan reippaasti. Myöhästymisiä nyt tosin sattuu aina. Mitä itse kuulin bäkkärillä, oli myöhästymisen syynä se, ettei tekniikka ollut koodannut kisaajien valoja kuntoon ennen harjoituksia, vaan niitä lähdettiin säätämään harjoituksien aikana. Itse pääsin kolmen muun kisaajan lisäksi harjoittelemaan vasta ennen kisaa olleen kunnivierasohjelman jälkeen, mistä olen kyllä enemmän kuin kiitollinen. Ymmärrettävästi katsojia harmitti jonottaminen ja odottaminen, mutta olisin itse tehnyt vastaavan tilanteessa saman ratkaisun. Kun kyse on kisasta, on reilumpaa antaa jokaiselle osaanottajalle yhtäläinen mahdollisuus harjoitteluun sen sijaan että pidettäisiin tiukasti kiinni aikataulusta.


Yhtään ei jännitä
c) madu

Harjoituksieni jälkeen tosin sitten iskikin koko päivän pahin paniikki. Harjoitusten jälkeen proppini nuupahti täysin ja yhden pallon sähköjohtoon tuli kosketushäiriö. Todennäköisesti syynä olivat äkilliset liikkeet, mitä kiinnitykset eivät sitten kestäneetkään. Rakentamisessa tuli siis tehtyä virheitä. Rautalangalla kyhättiin koko hoitoa kasaan vielä kisan alkaessa ja olin pienen hetken ajan ihan valmis olemaan menemättä lavalle, mutta AG potki minut takaisin kisakuntoon niin henkisesti kyin fyysisestikin.



Harjoitukset eivät olleet menneet kovin nappiin, mutta esitys sitten menikin sitäkin paremmin. Vaikka en nyt voi sanoa, että esitys rungollisesti olisi kyllä ollut niin hyvä kuin olisin halunnut. Meninpähän silti lavalle ja tulin pois. Lavalla liikkumista olisi pitänyt ajatella ja lavapropit olisivat voineet olla näyttävämmät, mutta halusin loppujen lopuksi tehdä jotain yksinkertaista ja söpöä. Ja siinä tuli onnistuttua. Fusen asu kokonaisuudessaan onnistuikin juuri niiltä yksinkertaisilta ja söpöiltä osin. Ne eeppiset osat sitten kärsivät eniten. Taisin olla myös ainoa harvoista kisaajista jolla ei ollut käytössään sermiä karsinnoissa, mikä oli omasta puolestani tosi huvittavaa kun esitykseeni piti alunperin kyllä kuulua sermi, mutta aika loppui sen kanssa kesken. :'D Sermivuosi 2015.

NCC oli kaiken kaikkiaan todella opettavainen kokemus ja ennenkaikkea olin ylpeä siitä että pääsin lavalle asti ja sain puvun valmiiksi. Se oli tärkeintä mitä tällä kerralla tavoittelin ja siinä tuli onnistuttua. Ensi kerralle on jo paljon huomioita mitä tehdä ja ei tämä viimeiseksi NCC-karsinnaksi näillä näkymin kyllä jää. Arvokisat kiinnostavat edelleen ja niihinhän yritetään kunnes on tarpeeksi taitoja pääsemiseen.

Hurjasti onnea uudelle NCC edustajalle ja kunniamaininnoille päässeille! Kaikki tulivat todella ansaitusti, hienoa työtä! Odotan jo innolla miltä tämän vuoden NCC-tiimi näyttää. En todennäköisesti lähde kokeilemaan portfoliohakua, vaikka vähän houkuttaisikin.

Näiden lisäksihän olin tosiaan toinen osapuoli photoshootkisan tuomaristossa, onnittelut siis minunkin puolestani meidän tuomarisuosikille että yleisöäänestyksen voittaneelle! Toivottavasti photoshootkisoja on useamminkin!

Launtai olikin niin pitkä päivä että heti tuloksien jälkeen heitin Fusen pois päältä, jaoin hiukan koiria mm. Shappille ja Inalle ja sen jälkeen istuttiin takaisin Punton kyytiin, mukanamme nyt myös Maija. Kamat kämpille, ruoan hakuun, Subit napaan ja unta palloon. Simahdin heti kun kääriydyin makuupussiini.


Juorupiiri ja joku dorka Zuko
Vasempi kuva Inan.

Seuraavana päivänä sitten oli vuorossa Katara, Avatar-ryhmä ja ryhmäkisa!

Sunnuntaini alkoi todella aikaisin, koska heräsin täysin virkeänä vähän ennen kello kuutta. Hetken pyörittyäni lähdin fiksailemaan Kataran peruukkia, pakkaamaan tarpeelliset kamat coniin ja meikkaamaan. Oli tosi outoa aloittaa kisapäivä heti uudestaan, vaikka fiilis olikin huomattavasti rauhallisempi kuin eilen. Ihan hyvä että heräsin ilman mitään herätystä niinkin aikaisin, koska lunta oli satanut sen verran, ettei ajokeli ollut parhaimmasta päästä. Turvallisesti ja ajoissa päästiin kuitenkin paikalle tänäkin vuonna! (odotan jo innolla onko ensi Yukissa myös sunnuntaina jollakin tapaa kurja ajokeli)

Tässä vaiheessa annankin erityisplussat teollisuushöyrysilkkarille cosplaybäkkärillä. Sillä oli mitä ihaninta silitellä puku aamulla kuntoon ja pistää päälle. Kataran pukeminen oli Fusen tavoin ihanan helppoa ja asu oli varmaan mukavimpia mitä olen koskaan pitänyt conissa päälläni. Ainoaa miinusta oli peruukki joka on oma... laitoksensa pistää päähän, mutta sekin pysyi hämmentävän hyvin menossa mukana.




kuvat c) Ada Ristimäki, allekirjoittanut editoi

Loppuryhmä (Yumi, Jesmo, Yaci ja Kepa) tulikin sitten paikalle piakkoin, kun olin itse valmis ja sitten auttelinkin muunmuassa Yacia Zukon meikin kanssa. Arpea oli tullut harjoiteltua vain kerran aikaisemmin ja olin harmittavasti unohtanut jotkut käytetyistä tavaroista kotiin Tampereelle. Onneksi Ina avusti meikkitarjonnassa ja arvesta saatiin ihan kiva. Ainakin oli oikealla puolella! Ja Yaci oli hyvin kiltisti meikkituolissa.

Vaatetusten ja meikkaamisien jälkeen sitten hypittiinkin suoraan tuomarointiin. Mielestäni tuomaroinnissa kyseltiin paljon enemmän siitä miten ryhmä kasattiin ja miksi kukakin otti sen hahmon minkä otti, se oli mielestäni kivan erilaista. Plus pääsi vähän avaamaan hahmo- ja sarjafeelsejä, mistä olen aina iloinen.

Tuomaroinnin jälkeen otettiin kuvat kuvauspalvelussa ja sitten hypittiinkin jo katsomaan vähän lavaa ja miettimään mitä lavalla sitten tehtäisiin. Sen jälkeen juostiin photoshoottamaan ihku-Adan kanssa, mukanamme myös muita coniin päässeitä Avatar-cossaajia. Hengaamaan jäi muunmuassa Aang-Hitsu.

 
Ihkui ja nuorii.
c) Yaci & Ada

Lavaosuus ei jännittänyt, ei ainakaan lauantain jännittämisen jälkeen. Lavalla oli tosi hauskaa, varsinkin kun PARAS IDEA IKINÄ siitä mitä lavalla tehtäisiin nähtävästi upposi yleisöön. : D Sen jälkeen sitten rauhassa odotettiinkin tuloksia.

En itse odottanut että kisasta tulisi sijoja, joten ainakin omasta puolestani yllätys oli melkoinen kun meidät kuulutettiin hopealle. Kannatti ainakin lähteä kisaan ja ryhmään mukaan, koska sunnuntai oli aivan mielettömän hauska ja mitalisija kyllä kruunasi koko viikonlopun.


Mun toka hopee ikin!

Muuta Yukiconista? Conit ovat ihania. Ja ihmiset. Ainoa mitä nyt sain Yukiconista negatiivisesti mukaani oli kasvava tekniikkaviha huonojen kokemuksien takia, mutta hiukan erään kiinalaisen ravintolan pöydässä räntättyäni (ja ilmaista ruokaa saatuani, KIITOS SALLA-SENPAI ;O;) voinen uskoa tulevaisuudessa tekniikkaihmisten osaavan asiansa ja tekevän hiukan töitäkin vaikkei palkkaa olisikaan luvassa. AI NIIN ja en kerennyt näkemään TAASKAAN Kristan luisteluesitystä! ;_; Olin jo vähän varautunut siihen koska kisat, mutta nyyhkis nyyh!

Yukicon täräytti conivuoteni käyntiin kyllä ihan mielettömällä pärinällä. Conin jälkeen olen kärsinyt melkoisesta väsymyksestä, koska kiinnostavillekin luennoille meinaa nukahtaa koulun penkillä, mutta sitäkin innokkaampana toki nyt odotan Frostbitea. Uusia projekteja ei näillä näkymin ole tulossa Frostiin. Kataran talvitakki on tekeillä sitä varten ja taisin ehkä lupautua johonkin iltabilecossiin? Mutta mitään kovin suurta ei ole näkyvissä. Kataraa siis näkee ainakin Frostissa seuraavan kerran!

Ottakaa vielä loppuun gifejä jotka nappasin Jesmon ihanasta convideosta.


Water tribe swag.

Onko tää nyt semmonen NOTP reaktio.

Kiitos kaikille ihkuille Yukista, nähdään Frostbitessa! <3 i="">

3 kommenttia:

  1. Hnng Fuse!! <3 Ōkami on kyllä jotain niin parhautta! Mulla liikkuu myös pelin hahmoja cossilistalla ja tänä vuonna olis myös tarkoitus toteuttaa yks Brush God gijinka-cossi Ōkami cossiryhmään! :'D

    Myös teidän Avatar ryhmä on tosi magee! Pitäis itsekki katsoo sarja joskus kunnolla ku olen nähnyt random episoodeja vähä sieltä täältä; serkkuni oli myös hirvee fani aikoinaan (kenties vieläki on..) niin selitti mulle kaikkee sarjaan liittyvää ja tuli pelattua yht PS2 peliä myöskin!

    http://valkoinensamurai.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okami on rakkaus. <3 Ja oi ihanaa, gijinkacossit on aina ihan A+, meillä on parin ihmisen kanssa ollut puhetta joskus itekin tehdä. Onkos tuo cossiryhmä kenties missä ja onkos teillä paljon hahmoja? Jos Fuse puuttuu niin kiinnostaisi ehdottomasti päästä mukaan kuvailemaan, vaikka en kyllä voi lupailla että Fuse hirmu helposti liikkuu kämpiltä mihinkään hirveän kauas. :'>

      Poista
    2. Ryhmä löytyy Anikista ja coni on Tracon tänä vuonna; meitä on ihan mukavan monta tällä hetkellä. :) Fuse vissin on jo mutta samoja hahmoja saa vissin olla useampiki.

      http://forums.aniki.fi/viewtopic.php?f=59&t=15630

      Poista