torstai 20. helmikuuta 2014

Aikuinen conittaja mä oon



Viime viikonloppuna tuli osallistuttua valokuvaaja-lätkä kaulassa jälleen kerran Lahden Desurientoihin. Tällä kertaa lähdin coniin melkoisessa jännäfiiliksessä koska jo kesällä aloin odottamaan kauhunsekaisin tuntein mitä "ekasta" K-18 animetapahtumasta loppujen lopuksi tuleekaan. Olin melko skeptinen siihen kuinka toimiva konsepti on ja olisiko siitä lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta luulen lopullisten tulosten näkyvän enimmäkseen ensi kesän Desussa jos missään.


Conipaikalle oli, kuten viime kerroilla aina, mukava saapua koska on esim. parhainta ikinä majoittua nurkan taakse Sibeliustalosta. Talviconissa tämä on vielä suurempi ilo, kun ulkovaatteita ei tarvitse ravata narikkaan vaan cossi päällä pystyy pyrähtämään parikymmentä metriä suoraan ja pari hassua askelta oikealle. Kaiken lisäksi puuvillasamettinen tiedustelupartioviitta lämmitti mukavasti.

Olin ollut siinä oletuksessa, että vänkäreiltäkin tarkistettaisiin henkilöllisyys sisäänotettaessa, mutta nähtävästi ajokorttia ei tarvinnutkaan heilutella lätkän saamiseksi. Ei haitannut meitsiä, mutta jotenkin odotin tarkempia sisäänottotoimia kuin aikaisempina vuosina tämän ikärajan takia.
Vänkärilätkä oli muuten söpöin mitä olen koskaan saanut. Tunnen syvää sielunsympatiaa kuutteja kohtaan. Ihan ilman mitään assosiaatioita conin pääjärjestäjään.


Mielipide kuulutusten volyymista kuvauspisteellä.

Perjantai oli kuten desuperjantait yleensä. Hämmennystä aiheuttava ja nopea. Cossi tuli jätettyä suosiolla pois ja töitäkin sai kuvauspisteellä tehdä armottoman vähäisesti. Onneksi, koska sitä pääsi nopsasti kämpille viimeistelmään huomista cossia. Surkuhupaisin tuloksin kyllä, koska Frostbite ei ollut yhtään minun cosplayconini.

Frostbitessä jatkoin edelleen Shingeki no Kyojinin linjalla, mutta tällä kertaa vetäisin päälleni Erwinin sijasta Arminin hahmon. Ihanat Mikasa-Hanna ja Eren-Salla kaipailivat täydennystä golden trion ja mikä minä olin kieltäytymään. Varsinkin kun joku nolo fanityttö ois kuitenkin Eversti. Armin oli alkuperäinen cossisuunnitelmani sarjasta muutenkin, joten hahmorakkautta ei tässäkään tapauksessa tarvinnut säästellä.


"Ei sun tarvi näyttää fiksulta testaan vaan valoi." No näytin silti ja valitettavasti ilman lannevaatetta.
c) AG

Mutta sitten tuli oikkuja. Olin ryhmäilyhengessä tilannut saappaat eräältä nettimyyjältä ja maksanut jopa ylimääräistä että ne tulisivat ajoissa. Arvatkaapa vaan tulivatko ja ovatko vieläkään tulleet. Jouduin siis noin kahden päivän varoajalla heittämään hatusta varasaappaat, erittäin vanhat ja kärsineet cosplaykengät. Eivät näyttäneet oikeilta, maali halkeili vaikka vaseliinikerroksetkin oli laitettu ja kaiken huipuksi pohjatkin lähtivät päivän mittaan lentoon. Puhumattakaan siitä, että en normaalia tiukempien saappaiden takia voinut käyttää valjaideni sääriosia.

Takki tuli ommeltua uusiksi parempilaatuisesta ja oikeamman värisestä kankaasta ja siihen olen erittäin tyytyväinen. Tällä kertaa kun tein yhden takin kolmen sijaan, aikaa oli oikein runsaasti! Sen sijaan asuun kuuluva viitta sai kärsiä ajanpuutoksesta (varsinkin selkäemblem) ja siitä yksinkertaisesta syystä etten yhtään hahmota viittojen kaavoittamista. Viittaparka onneksi on vielä korjattavissa ja se palveli sen verran mitä conissa tarvitsi.
Ei siis ollut onnistunein cossiconi, mutta onneksi sitä pääsikin tapaamaan tuttuja ja olemaan pelle. Nämä puvut jotenkin aiheuttavat sellaista ihanaa armeijasimputusta kavereiden kesken, mistä nautin suuresti. Vaikka siinä ohessa tulikin läimäistyä erästä Dr. Mariota vahingossa viitalla päin pläsiä kun yritettiin Yacin kanssa näyttää cooleilta. OLEN EDELLEEN HIRVEÄN PAHOILLANI. ;_; Metsähalli oli onneksi tosi tyhjänä niin tällaisista typeryyksistä ei turhan moni joutunut kärsimään!


c) AG

Lauantai oli kiireisintä aikaa, koska cosplaykisaajat kuvattiin tällä kertaa backstagen vieressä, Metsähallin käytävässä. Kisaajille homma ainakin oli helpompaa ja kaikki löytyivät kuvaan ihan ajassa, vaikka hämmentävästi kyllä kisaajia ehti katoamaan sellaisella kymmenen askeleen välillä meidän kakkospisteeltä bäkkärille. :-D Ainakin meiltä välistä käytiin etsimässä jotakuta joka oli ihan vasta lähtenyt kuvasta.

Settaaminen Metsähalliin vievään käytävään oli visuaalisesti ainakin miellyttävä vaihtoehto, mutta käytännössä aikaväli Ogatan nimmaritilaisuuden ja meidän settaamisemme kanssa oli ongelmallinen. Nimmarijono oli tehty käytävään missä meidän alunperin piti kuvata mutta kätevästi vaihdettiin viereiseen käytävään. Setatessa joutui kyllä varoittelemaan nimmaritilaisuudesta poistuvia johdoista ja lampuista ja JVille piti erikseen kertoa miten kauan paikalla ollaan, eli nähtävästi meistä ei ihan oltu tietoisia tai selväksi ei oltu tehty että tukitaan käytävä? Hommat kuitenkin sujuivat vaivatta kun valot saatiin ylös ja kamera laulamaan. Ja paikaltakin päästiin pois hyvissä ajoin ennen kisnan alkua. Trinodelle äärimmäisen iso kiitos sihteerintöiden tekemisestä ja kisaajien jahtaamisesta! Tämä assari sai kaksi jalkaa käyttöönsä lamppujen ja kisaajien fiksaamiseen ja on hyvin kiitollinen siitä. \o/


Lauantaina kerkesimme myös photoshoottaamaan hiukan AGn kanssa, muunmuassa ihania hironia ja yokia Otoyomegatari puvuissa. Yäääh, en vieläkään pääse ylitse söpöysihanuuksista. Saati siitä kuinka kivaa teitä on aina päästä kuvaamaan, huumorintajua ja jaksamista kun teillä riittää! Uusiksi esim. joka conissa, kiitos.

Loppuilta meni pikaisessa suihkussakääntymisessä, kuuntelemassa luento, hajottamassa objektiivini UV-suoja, pelaten pari erää korttia ja repien jokainen lihas iltabileissä. Jotka olivat taas aivan parhaat, kiitos kun piditte Metsähallissa!

Sunnuntaina oikeastaan pääsi lopulta toteamaan ettei väkimäärä tosiaankaan Frostbitessä ollut mikään päätähuimaava. Sisätilan ilma ei siitä huolimatta ollut tosin hirveän hyvää ja itse jouduin ainakin käydä haukkaamassa happea ihan ulkona asti. Kuvauspalvelun nurkassa olot olivat välestä todella hapettomat, eivät niinkään kuumat ja hyväksihavaittu sekapukuhuone ja sataman ikkunaseinän puoleinen parvi pelastivat pariin otteeseen. En tiedä lienikö vika omissa keuhkoissa vai ilmastoinnissa.

Kävijämäärän vähyys näkyi myös kuvauspalvelussa, missä meno oli letkeän hidasta. Asia ei kyllä sinäänsä haitannut koska niitä jotka kävivät, sai kuvata rauhassa. Tilaa löytyi myös sisältä että ulkoa photoshoottien ja pienten näpsyjen ottamiseen.

kuivapalvaus_normipaiva.jpg

Conialue näytti myös suhteellisen rauhalliselta ja kukaan ei suoranaisesti rynninyt kenenkään päälle. Kun sunnuntaina kävimme porukalla Kotipizzassa niin sielläkin pääsi jopa istumaan! Eli väkeä oli selkeästi vähemmän. Ei se silti käytöshäiriöitä poistunut.

En tiedä onko kyseessä sitten K-18 leima, mutta tuntui että ihmisiltä oli täysin kadonnut oman tilan ymmärrys. Valokuvaajat kuvasivat cossaajia kysymättä lupia, cossin osiin koskettiin ilman lupaa tai kysyttiin kuvia cossaajien perseistä. Enkä edes aloita siitä mikä on minusta inhempaa ja ahdistavampaa, alaikäisten omankivan pusupiiri vai aikuinen mies joulupukki asussa heiluttelemassa mistelinoksaa toisilleen aivan vieraiden ihmisten päiden yläpuolella. Ajatus lieni leikkimielinen, mutta nyt hämärtyi hiukan raja siitä kummat coneissa nyt sitten käyttäytyvätkään asiattomammin vaikka eivät sitä yhtä äänekkäästi teekkään.

Näiden lisäksi viikonlopun aikana kuulin tapahtuneen autoihin murtautumisia, autojen tärvelemisiä, fyysisiä kourimisia, hotellihuoneessa tavaroiden varastelua ja muita arvelluttavia asioita. Suuri osa näistä kuulosti siltä, että nimenomaan conikansa olisi ollut asialla, koska varastetuksi tuli conittajaa luultavasti eniten kiinnostava tavara. Haluan katsoa paheksuvasti nyt jokaista joka tällaiseen syyllistyi. Hävetkää.

Mitä tulee Frostin päättäjäisissä tapahtuneeseen lippukohuun ja sen jälkeiseen paskamyrksyyn, tiivistää tämä video aika hyvin kaiken oleellisen:


Ei mul muuta, conihan se oli muiden joukossa.

5 kommenttia:

  1. Kiitos Hitler-videosta! Ehkä parhain tällainen minkä olen nähnyt. Räkätettiin Johannan kanssa naama väärällään täällä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaahan hyvät! Ja reaktio on äärimmäisen oikea. :D

      Poista
  2. hhhhhhhhhhhh miks oot niin söpö Armin en kestä ;A;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shhhhhhhh mitään tollasia epätoivoista yritystä meni siihen!

      Poista
  3. Hieman aiheesta pomppaa mutta : D http://aqvaarioelamaa.blogspot.fi/2014/02/haasteen-poikanen.html Jos sinulla on joskus aikaa niin vastaile ihmeessä. Pakko tokikaan ei ole : )

    VastaaPoista