torstai 10. lokakuuta 2013

Tumppufestivaalista ja fanituksesta

Huhhuh. Huuh. Huhhui.

FanFestista on HYVIN vaikeaa aloittaa mitään rationaalista, koska koko tapahtuma oli itselleni niin absurdien kokemusten suma ja stressaavien kerrostumien määrä, että HUH. Kenellekään fanikulttuuritapahtumien (jännä kun ei voi oikein puhua animeskenestä) maailmaa seuraavalle ei tulle yllätyksenä kun sanon, edellisenä viikonloppuna toteuttamani cosplayvastaavan nakki ei ollut nyt ainakaan helpoin asia mitä olen elämässäni tehnyt. Sitten taas voin helpotuksesta huokaisten sanoa, että sentään en ollut vastuussa yhtään isommasta hommasta.

Päädyin FanFestin cosplayvastaavaksi sattumankaupalla. Festiin oli muistaakseni noin kaksi kuukautta, kun minua tultiin pyytämään hommaan kolmannen osapuolen suosittelun kautta. Harkitsin asiaa useamman illan ja otin selvää todellisesta työmäärästä. Kun selvisi että saisin jakaa työmääräni toisen henkilön kanssa, päätin kokeilla ja katsoa mitä siitä hommasta nyt sitten tulee.


Kaksi kuukautta myöhemmin säädän electro swingin tasoja Paasin juhlasalissa. Looking dapper.

Ennen kuin kukaan lähtee mustamaalaamaan tai puhumaan inhottavuuksia FanFestin järjestäjistä, haluan sanoa: näillä ihmisillä oli selvää intohimoa tähän touhuun ja yrityksen vähyydestä en voi syyttää yhtäkään tämän tapahtuman vastaavaa. Ei tämä mikään ideaalitilanne todellakaan ollut kesken kaiken vastaavaksi nostetulle, mutta minua autettiin ja ohjastettiin niin paljon kuin mahdollista oli. Erityisesti voisin vain palvoa maata ihanan Airinin jalkojen alla, joka hoiti virallista sähköpostia ja tiedottamista kun en itse siihen tekniikkaongelmista johtuen kyennyt.

Tekniikkaongelmat ja informaation kulku sekä tiedotus olivatkin ne asiat mitkä kenties jäivät FanFestissä eniten vaivaamaan. Hommia tuli puun takaa, aikataulut olivat hirmuisen tiukkoja ja huomasin että tekemäni päätöksen Festin cosplaykisojen suhteen eivät kulkeneet virallisille sivuille asti. Lisäksi jotkin kisaajatkin peruuttivat tulemisensa koska eivät alunperin edes olleet saaneet varmistusviestiä ilmoittautumisestaan! Pahoittelen syvästi kaikkia mahdollisia katkoksia, mutta tilanne oli erittäin hankala kun hommaa hoiti kolme ihmistä samaan aikaan lyhyen aikataulun vuoksi.

Ecca ja Airin ovat silti esim. parhaita superihmisiä ja ilman heitä ei olisi saatu koko cosplaykisaa järjestettyä. AH, niin suurta rakkautta.

Se alkupuheista, mitenkäs sitten itse tapahtuma?


No. Oho. Sehän meni paremmin kuin pelkäsin.

Voin vain sanoa tehneeni oikeita päätöksiä ihmisiä valitessani. En voi kylliksi kunnioittaa ihanaa juontajaani NaruDossua joka vain yksinkertaisesti veti koko kisan lavaosuuden niin kunnialla, että ihan unohdin katsovani "pelkkää" lavajuoksua. Olin harmistunutkin siitä että päätin mennä yksinkertaisimmalla mahdollisella kaavalla Festin cosplaykisan suhteen (itseni ja muiden hermojen säästämiseksi), mutta nyt kun mietin tapahtuman kokoa ja luonnetta, se toimi mahdottoman hyvin. Kaikki kisaajat olivat ihanan rentoja ja ymmärtäväisiä lirittävien aikataulujen suhteen.

MINUN MAMMANI. En pysty, te ihanat, ihanat, ihanat työjuhdat! Kuuntelitte hirveällä luottamuksella jokaisen käskyn ja en vain kestä kuinka hyvätuulisina ja pirteinä pysyitte koko päivän! Mahtavaa työtä ja upeaa kisaajien kaitsemista, ai että, ai että.

Ja jos joskus minun pitää suositella nopeita ja työmoraaliltaan huippuluokkaa olevia tuomareita, saavat ihanan ihanat hiron, pumpkin, shewon ja plasticgay minulta vain suitsukkeita ja vaaleanpunaisia sydämiä. Kertaakaan en kuullut yhtäkään valitusta kun aikataulut muuttuivat ja oli tiukkaa ja nämä epelit vielä tuomaroivat koko sakin TUNNIN etuajassa! Meillä oli herranjestas niin paljon aikaa että jokainen kisaaja jututti tuomaria henk. koht., teki kävelyharjoituskierroksen ja vielä kaiken lisäksi ehdittiin testaamaan ryhmäkuvaan siirtymistä, ei hittolainen sentään. :DDD Ihania ihmisiä!

Ja ihan tajuttoman hienot puvut voittivat, tottakai. Toivottavasti palkinnot miellyttivät vaikka rahakkaan palkinnon esillepano olikin melko... HMM mielenkiintoisesti paketoitu kirjekuori.

Tästä pääsenkin sitten niihin negatiivisiin puoliin. Huhhuh.

En tiedä mikä todella FanFestin informaatiossa liritti, mutta kaikki todellisesti liritti. Työparini Ecca oli kasannut esimerkilliset cosplaypakit vastuualueensa mukaisesti, mutta mikään ei todella pelastanut Festin cosplaypukuhuoneita siltä faktalta, että koko Paasitornissa ei ollut yhtään irtopeiliä. Tai. No. Oli se yksi pieni, mikä menikin diktatuurisella mielivallalla suoraan naisten pukkariin.

Peilifiasko oli todellinen, koska sain tietää asiasta vasta käydessäni edeltävänä iltana tapahtumapaikalla. Ja toden totta kun olin jo käyttänyt omaa rahaani opiskelijan kipurajan verran kisalappujen ja infojen printtaamiseen ja päällystämiseen (minä itse perjantai-iltana kontaktimuovilla! :'c) en todellakaan lähtenyt viettämään unetonta yötä soittelemalla ihmisten perään peilejä lainatakseni. Samalla tavoin oli niiden ostaminen pois laskuista koska kyseisille peileille ei olisi ollut sen jälkeen enää mitään käyttötarkoitusta. Pahoittelen SUURESTI sitä mielipahaa mitä peilien puute saattoi aiheuttaa cossaajissa, mutta tilanne oli valitettavan mahdoton.

Muistan myös tästä lähin että en toden totta ryhdy vastaavaksi ilman että olen conipaikalla käynyt. Paasitorni oli minulle täysin uusi tuttavuus ja hyväuskoinen oletukseni backstage tiloista juhlasalissa oli valitettavan väärä. En sinäänsä hämmästynyt asiasta, koska sain käsityksen itse tiloista ylipäätään vasta saman viikon maanantaina... kuten sanottu, asioista tiedotettiin aika myöhään. Ja yllätyksiä riitti.


Ei paskasti tällä intuitiolla.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että tilanteeseen nähden taisi niistä ihan ok cossikisat tulla ja pukkaritkin taisivat pysyä kasassa koko viikonlopun. En kyllä ihan heti ole mihinkään cosplayvastaavan hommaan lähdössä, en ainakaan enää ikinä millään 2 kuukauden varoitusajalla. Ihan mielenkiintoinen duuni mutta EI HUHHUH.

Muuten meikäläisellä olikin ihan sairaan siisti FanFest! Ihmiset oli ihania ja AKJBSDKJBDKJBVD. Ihania ja kamalia ja ää. On tässä tämän viikon aikana tullut niin hämmentäviä kehuja niin hämmentäviltä ihmisiltä ja yhyyy. Voisin vain linkata tähän Traconista tekemäni videon koska se kuvastaa vain tätä tunnetta niin syvästi. Oli ihanan sosiaalista ja upeaa ja mahti-ihmisiä!

PS. Haluan pyytää myös hirveästi anteeksi niiltä jotka ovat jo Traconissa puhuneet photoshoottien järkkäämisestä ja mistä ikinä, olin aivan kiinni näissä Fest -jutuissa Traconin jäljiltä ja syysloma buukkautui täyteen henkilökohtaisista syistä. ;_; Ollaan AGn kanssa edelleen enemmän kuin mielellämme kuvaamassa esim. kaikkia kun olette ihania ja meitä saa kysellä kuvaamaan vaikka ei aina pystytäkään! Yritetään järjestää kaikille kyselijöille AINA aikaa. Ootte ihkui.

2 kommenttia:

  1. Biitti oot paras cosplayvastaava ;_; ♥ haleja ja sydämiä sinullekkin !

    VastaaPoista