tiistai 17. toukokuuta 2011

Ja kuinkas sitten kävikään?

"pyöri Pieksämäellä viikonlopun homohameessa, fiilisteli Euroviisuja hyvässä seurassa, täytti 20, myöhästyi junasta ja päätyi Tampereelle yöksi. Ja Suomi voitti MM kultaa.
Onpahan ollut muistettava synttäriviikonloppu. Vanhainkodissa muistellessa."

Tilapäivitykseni facebookissa maanantaina. Ja se tiivistää varsin hyvin koko Bakaconin. Muistettava 20-vuotissynttäriviikonloppu, todellakin.

Lähdin perjantaina Seinäjoen juna-asemalta kohti Jyväskylää taajamajunalla, joka routavaurioiden takia sitten saapui Jyväskylään tunnin myöhässä. Katsoessani kalenteria oli pakko hörähtää. Hyvää perjantai 13. päivää!

...en oikein tiedä mitä oikeastaan Bakaconista sanoisin tapahtumana. Se vain jotenkin sujahti ohitse. Pari pointtia on toki otettava esille näin ihan tapahtumana:

Jonotus toimi potenssiin X paremmin kuin viime vuonna, kiitos tästä. Vaikka ilman hihoja sainkin palella ulkona silti vähän liikaa. Mutta se nyt taas on oma pukeutumiskysymys. :D

Ohjelmaa oli jonkin verran, mutta tiloissa olisi voinut olla vähän parantamista. Kävin katsastamassa itse Crossplay luennon, molemmat cosplaykisat sekä osan Maskeerauspaneelia.

Crossplay luennosta: asiallista esiintymistä (yleisöstä huutelevista apinoista *KRÖHENMINÄKÖH* huolimatta) Kangaskasalta ja Lirlykseltä. Olisin itse toivonut ehkä jotain muutakin kuin pelkkää perustietopläjäystä. Seuraavalla kerralla kehottaisin keskittymään yhteen asiaan per luento. Tuhti infopaketti, johon keskittyminen oli välistä hankalaa. Hirveästi en mitään uutta luennosta saanut, mutta aloittelijalle näkisin kyllä äärimmäisen todella hyvänä tietopakettina.

Maskeerauspaneelia vaivasi mielestäni myöskin pieni runsaudenpula. Asiaa oli paljon, esiintyminen asteen verran turhan loikkivaa Aneu-en ja Pumpkinin osalta ja itseäni hämmensi, että alussa kyllä sanottiin että keskityttäisiin erikoistehosteisiin, mutta silti käsiteltiin perusasioita. En koko paneelia nähnyt loppuun asti, koska seurueelle tuli nälkä ja ruokaa oli saatava, mutta näin n. puolet kenties seuranneena vähän tällainen mielikuva jäi.

Itse nyt yleisesti ottaen haluaisiin kaikkiin conien cosplaypuheohjelmiin keskittymistä yhteen tiettyyn osa-alueeseen, varsinkin jos suunnitellaan näytettävän kädestä pitäen miten jokin tehdään. Crossplay-luennolla oltaisiin voitu keskittyä esimerkiks vain poseeraamiseen ja toppauksiin/bindauksiin, ne kun tekevät omasta mielestäni suhteellisesti eniten onnistuneelle crossplayelle. Maskeerauksessa taas oltaisiin voitu nimenomaan keskittyä niihin erikoistehosteisiin kun siitä oli puhe, eikä selittää mitä jokacossaajan perusmeikkipakissa kuuluisi olla.

Cosplaykisoista taas... no, sanotaanko että olin yllättynyt monella tapaa. Yllättynyt siitä, että kisaajia oli niin vähän ja yllättynyt siitä, että taso oli kuitenkin varsin korkea. Vähän tarkemmalla kyselyllä joiltakin mammoilta sain myös sellaisen käsityksen, että informaatio ei oikein järjestyspuolella kulkenut ja kaikki oli vähän ja vähän enemmänkin vinksinvonksin. Ulkopuolelta katsottuna kaikki tosin näytti menevän suht mallikaasti näin järjestämisen osalta. En siis rupea kommentoimaan mitään näin järjestämisen kannalta, koska en yksityiskohtia pahemmin tiedä. Kunnialla loppuun viety tapahtuma kuitenkin uuden cosplayvastaavan osalta, vaikka ongelmia olisi ollutkin.


Kuitenkin, Bakacon oli kovin Bakacon. Sisälähetysseuran tilat olivat ehkä enemmän mieleeni kuin Kulttuuritalo, mutta sijaintina paikka oli ehdottomasti parempi. Bakacon kuulema jää vuoden tauolle ja tämä on mielestäni erittäin hyvä asia, conilla on hirveästi potentiaalia, mitä se ei ole vielä päässyt täyttämään edellisvuosina ihan niinkuin olen odottanut ja järjestäjien mielestäni pitää ehkä hiukan miettiäkin millä tavalla conia lähdetään rakentamaan.


...SITTEN omat pukuilut. Viime merkintään tosiaan päivityksenä, että kultainen vinonauha tosiaan päätti puolestani, että tein J.D.n Bakaconiin, en suinkaan Somaa. Vinonauha näet loppui kesken kaiken ja riitti ainoastaan juuri ja juuri J.Dn pukuun. (oikeasti, sitä jäi jotain kymmenen senttiä) Sunnuntain Reborn ryhmäilystä minulla ei vielä ole kuvia, mutta jaan nyt J.D.n kuvat ensin kanssanne. Kuvat by AG~

...hämmentää joka kerta katsoa näitä kuvia, koska totesin itsekseni näyttäväni tässä cossissa aivan liikaa Jasper Pääkköseltä.

Myönnän jo heti etukäteen photoshopanneeni vyön maalipintaa aika rankasti, koska se nyt oli oikeastaan ainoa asia koko cossissa joka aikuisten oikeasti häiritsi minua koko päivän. Conissa minuun törmänneet varmaan muistavatkin miltä tuo vyö oikeasti näytti. Muistanpahan seuraavalla kerralla akryylimaaleja käyttäessäni varata vaseliinia matkaan.



Olen hämmentävän ylpeä siitä, että sain tämän asun valmiiksi, vaikka se ei monin tavoin vastannutkaan sitä mitä alunperin halusin. Ompelullisesti puku on ehdottomasti vaativimpia ja parhaimpia mitä olen tehnyt. Kaikki muu sitten olikin vähän... vaihtelevaa tasoa. Minun pitää selvästi opetella hiukan proppitekoa seuraavien asujen kohdalla.



Ajatuksissa toki siinsi Bakaconin Hall Cosplay kisa, mutta sanotaanko etten yllättynyt siihen, ettei minua tultu mukaan kutsumaan. Iso kokonaisuushan J.D.n asu on, mutta omasta mielestäni puvustani näkyi aika kauas että se ei ollut mikään maailman parhaiten koossa pysyvä asu.

Desuconissa pistän herra Pääkkösen (*kröh*) seuraavalla kerralla päälleni ja siihen mennessä pitäisi korjailla seuraavat asiat mitkä vaivasivat Bakassa:

-vyö kokonaan uusiksi
-uudet valkoiset housut paremmalla kiinnityksellä, ei ole kiva nostella housuja koko päivää
-remmien kiinnitykset
-homoham -. KRHM, siis siistin lantioliehujutun vyötärökappaleet lyhyemmiksi, näytin vielä tapimmalta kuin yleensä
-kenkien koristeet (hoksasin näiden olemassaolon vasta torstai-iltana kello kahdentoista aikaan: ei ihan hotsittanut siinä vaiheessa)
-uusi armos vasempaan käteen, en ollut tyytyväinen tämän kertaiseen
-parannellut tonfat


Oikeasti aika ihanaa huomata, että suurimmaksi osaksi propit olivat se ainoa asia joka ketutti. Johtopäätös: olen kehittynyt ompelijana. Todellisuus: no siis enhän suinkaan tehnyt lähes kaikkia proppeja viimeisellä viikolla ennen conia.

Mutta että sellainen Neo Angelique cossi näin otto ykkösellä. Desuconissa luvassa otto kaksi. Soma taitaa siis lykkääntyä Animeconiin, näin näillä cosplaysuunnitelmilla on kai tapana muokkaantua...

4 kommenttia:

  1. mun mielestä olet kehittynyt kovasti pukujen tekemisessä ja valmistuksessa. Myös kuvaajalle propit ensimmäisestä ja kolmannesta kuvasta! Näyttää sekä kuva että kuvattava hyvältä. toisessa ehkä hiukan ois voinu kuvakulman kanssa leikkiä ja neljännen valotus iholle liikaa mutta sehän johtuu ihanasta luonnon valosta joten ei siitä siis mitään! hyvältä näyttää! jatka sinä kun muut eivät enää jaksa 'D ehkä vielä joskus jotain.. nyt keskityn kuintekin muuhun ^^ .o/

    VastaaPoista
  2. Heh, kiitos kehuista. :D Ja valotusongelmat nyt oli enimmäkseen minun hyvien ideoiden syytä, kiusasin väsynyttä kuvaajaparkaa. XD

    Ja cosplaytauko on todettu monelle varsin hyväksi vaihtoehdoksi jos ei aika riitä. Saa nähdä milloin tulee pienen loman paikka itsellä vastaan, ei ihan niin paljon ole vielä alkanut väsyttää. 8'D

    VastaaPoista
  3. Oh, siulla oli Bakasynttärit! Onneksi olkoon jälkikäteen :) Taidettiin nähdä vasta sunnuntaina, kun en herra pääkköstä muista ollenkaan, ihana puku ja nättejä kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Joo, jo toinen vuosi peräkkäin kun synttärit conissa. :D Kiitos kiitos onnitteluista. <3 Taisi tosiaan käydä näin että vasta sunnuntaina kunnolla näkyiltiin, muistan kyllä sinun vilahtaneen pari kertaa ohitse, mutta näytit sen verran kiireiseltä ettei viitsinyt tulla moikkaamaan. :3

    VastaaPoista