Kun cosplaymasennus iskee

Olen monesti ihmetellyt ympäri nettiä, miten jotkut cosplayharrastajat saavat päähänsä lopettaa koko harrastuksen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään näistä alemmuuskompleksien, stressin ja tekemisen yliannostuksista.

Paitsi nyt.

Tässä kolmen viikon aikana olen mennyt cosplayn suhteen ylä- ja alamäkeä. Toissapäivänä iski kansakielellä suoranainen vitutus kaikkia asuja kohtaan ja lujaa. Löin luuria korvaan kavereille ja märehdin mesessä jokaikiselle siitä miten asut on kesken, ihan paskoja ja mistään ei tule yhtään mitään. No, sainpahan tietää pari asiaa itsestäni lisää. Ketutuksessa en nähtävästi pysty puhumaan ääneen koska oma ääni pistää vihaksi ja siitä toipuakseni tarvitsen kunnon iskun rautavasaralla takaraivoon.

Mietin hetken mikä tämän minulle tuntemattoman cosplaymasennuksen on aiheuttanut ja vastaus tuli aika selkeänä mieleen: olen saanut ihan liikaa virikkeitä tänä vuonna.

Olen kolunnut tänä vuonna Bakaconin, Kikuconin, Desuconin ja seuraavaksi Traconin. Kaikilla näillä coneilla on ollut alle kuukausi väliä ja jokaiseen olen tehnyt asun per päivä, ei siis ihme että mehut alkavat olla lopussa. Bakan ja Kikun suhteen olin sentään tehnyt isommat asut jo aikaisemmin photoshootteja varten, mutta perfektionistin luonne nyt haluaa vähintään korjailla joitakin pikku yksityiskohtia. Stressin laukeaminen tässä ennen Traconia taas on ihan itsestään selvyys. Kolme asua kolmessa viikossa... itselleni tämä on ihan järjetön määrä, koska talvella tulin laskeneeksi että saan tehtyä yhden asun noin kahdessa viikossa. Joten minulla olisi ollut parempi olla kuusi viikkoa, nyt aikani on puolittunut ihan totaalisesti.

Fiksuna lapsena olisi tietty voinut aloittaa aikaisemminkin, mutta eipä tullut pienen Biitin päähän sellaista mieleen, että abiturienttina on muutakin tekemistä kuin cossit. Olen lukenut kirjoituksiin, käynyt niissä, ravannut koulussa varmistelemassa asioita, tehnyt ennakkotehtäviäjärjestänyt penkkareita, lakkiaisia, ravannut Jyväskylässä pääsykokeissa ja vielä kaiken lisäksi kiertänyt noin hemmetin monessa conissa.

Tätä vuotta tulen kyllä muistelemaan stressi vuotena, tosin en pelkästään kirjoitusten ja valmistumisen takia. Oikeasti, tuntuu siltä että miten ihmeessä minä totun siihen ettei olestressattavaa? Olen oikeastaan stressannut ihan viime keväästä lähtien kun aloitin lukemaan syksyn kirjoituksiin, samalla tehden sen kesän asuja. Sitten tuli syksy, koulu, kirjoitukset ja aloin tekemään asuja photoshootteihin. Joulun jälkeen aloin stressaamaan kevään kirjoituksia ja valmistumista, minkä jälkeen tulikin Bakacon ja siitä alkoi tämä conikierre johon sekoitettiin kivasti vielä pääsykokeet.

Että huhhuh.

Tällaisessa stressikierteessä kuka tahansa järkevä jättäisi jotakin asuja tekemättä, mutta tähän iskee oma ylpeyteni. Deittiasusta en voi luopua, olen siihen sitoutunut. Dietrichin kanssa en luovuta, koska päätin että menen kisaan, tuli mitä tuli. (en halua kasvattaa näitä teräspallejani enää takaisin) Ozista voisin kai luopua, mutta kun en halua tuottaa pettymystä kavereille, joiden kanssa olen luvannut ryhmäillä sunnuntain.

Että umpikujassa ollaan. Ei ole mitään muuta keinoa, kuin unohtaa miten paljon on tehtävänä ja vain tehdä, tehdä, tehdä ja tehdä.

Tällä hetkellä tekeillä on Ozin liivi, housut, Dietrichin takki, bootcoverit ja juontoasun takki. Ozin bootcovereita ei ole edes aloitettu. Dietrichin yksityiskohtia väännän koko ajan ja rukoilen että ne näyttäisivät edes puoliksi niin hyvältä kuin pinkeissä unelmapilvissäni olin ajatellut.

Eikä tässä vielä kaikki, lisäksi minulla on vielä kolme peruukkia muokattavana muille, joista yksi ei ole edes saapunut vielä. Omat peruukitkin pitäisi katsastaa ennen conia.

Ja Traconiin on neljä päivää.

Neljä päivää...

Taidan yrittää saada torstain vapaaksi töistä. Onneksi tämä museotyö antaa cosplayn suhteen hiukan myöten.

Tulipahan tehtyä päätös. Traconin jälkeen pidän cosplaylomaa. En tee mitään asuja edes etukäteen ennen kuin olen turvallisesti saanut tietooni mitä hemmettiä syksyllä edes teen.

...kysykää taas sitten elokuussa olenko jo alkanut suunnittelemaan ensi vuoden asuja ja naurakaa räkäisesti.