perjantai 18. kesäkuuta 2010

Paljastelua

Viime postauksessa lupailin vähän valaisua nykyisiin projekteihin, eli täältä pesee. Traconiin olen tosiaan buukannut itselleni nyt sellaiset kivat kolme asua. Tämä yksi ylimääräinenhän tulee tosiaan siitä, että Deitillä on jälleen erilainen teema, jonka mukaan me juontajat sitten tanssahtelemme. Luvassa on siis asunvaihtoa heti aamuisen juonnon jälkeen.

Eiköhän aloiteta siitä kaikkein tärkeimmästä ja tällä hetkellä eniten tekeillä olevasta, eli lauantain kisa-asusta.

Dietrich von Lohengrin - Trinity Blood

...tiedän, Trinity Blood on kovin nähty, mutta Dietrich tuli ihan cossipäätöksenä tehtyä tuossa viime vuoden puolella, ennen kuin edes päätin lähteä kisaan. Ja tosiaan, en ole tekemässä sitä ihanaa yksityiskohtia pursuavaa Thores Shibamoton artbookversiota (vaikka sekin kuumottaisi, mutta nyt ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa), vaan tämän hiukan pelkistetymmän Kiyo Kyujon mangaversion. Koska TB manga on rakkautta ja Dietrich siinä äärimmäistä rakkautta. Asu ei loppujen lopuksi hirveästi eroa artbookversiosta, mitä nyt piirtäjä tuntuu muuttavan mieltänsä joka kerta Rosenkreuzin uniformuja piirtäessään, että mitäs nyt tähän pistäisinkään.
Kuvan nukke olisi kanssa tosi kiva saada aikaiseksi, mutta saa nähdä onko aika ystävä ja löytyykö kotoa edes matskuja.

En nyt mitenkään erityisen tyytyväineen asuuni tällä hetkellä ole, enkä nyt tällä hetkellä mihinkään sijoittumiseenkaan usko. Kisaan on kuitenkin nokka edelleen suunnattuna ja aion totisesti näyttää siellä parhaat puoleni. Kunhan nyt tuo asukin olisi sellainen vähän parempi.... No, onneksi voin kisan jälkeen mennä itkemään Isaakille, joka onkin kivasti piiskannut eteenpäin tämän asun kanssa.

No, mitäs muuta sitten on luvassa. Deitin juontoasua en voi paljastaa, mutta vinkkinä voin antaa ettei siinä ole tehtävänä kuin yksi vaatekappale. Mustat housut kun nyt löytyy omasta takaa. ;3

Mutta tässäpä teille toinen harmaita hiuksia minulle aiheuttava ihanuus.

Oz Bezarius - Pandora Hearts

Niin tuota minullahan on juttua näihin animesankareihin, joten mikäs siinä. Laajennetaan päähenkilökokoelmaa Pandora Heartsin Ozilla.

Pandora Heartsiin tutustuin Kikuconin asujen tekemisen yhteydessä. Ja on muuten hieno opetus lapset; ÄLKÄÄ KATSOKO MITÄÄN UUTTA SARJAA KUN TEETTE COSSIASUJA. Silloin cossisensorit väräjävät kaikkein pahiten ja ennen kuin huomaatkaan, oletkin jo lupaantunut kaveriesi ryhmään cossaamaan päähenkilöä, eikä paluuta ole koska ego kieltää sinua stressikuoleman uhallakaan luovuttamasta.
Ja kohta oletkin sitten investoinut ruutukankaaseen 52 euroa. Ja vain sen takia, että myyjä ei antanut ostaa sitä 1,5 metriä vaan jouduit ottamaan kaksi. Eikä edes ruveta mainitsemaan sitä, kuinka se kyseinen ruutukangas ei oikeastaan ole se maailman täydellisin, mutta saa luvan perhana kelvata koska parempaa ei löydy.
Tartanhouse on kiva, mutta jos tilaatte ja haluatte säästää rahaa niin tilatkaa kankaat pari kuukautta ennen conia. Shippaa hitaammin, mutta on kevyempi kukkarolle.

No mutta, miksi juuri Oz. Pandora Heartsia katsellessani ihastuin kyllä myös Alicen hahmodesigniin, mutta Oz tuntui hahmona loppujen lopuksi tutummalta ja samaistuttavammalta. Plus kun kerran olen sunnuntaina menossa blondilla lyhyellä peruukilla juontamaankin (HOMG LISÄÄ PALJASTUKSIA) niin mikä etten voisi käyttää samaa peruukkia sitten loppupäivän. Asusta vaihtaminen toiseen on iisimpää, kun ei tarvitse stressata meikkienkään suhteen.
En vaan tätä päättäessäni hoksannut, että vähempi työ conissa voisi tarkoittaa enempää työtä ennen sitä. :D Joo, olisi ihan kivaa olla kaukoviisas.

Mutta jaa. Kolme asua ihan vaiheessa, 10 päivää Traconiin. Kyyyyylhän tää tästä. Hehe. He.



Suosittelen.


Tulkaas toki Traconissa moikkaamaan arvoisat kyylääjäni, jos satutte tunnistamaan. Tämä kun luultavasti on viimeinen postaus ennen sitä, ellei sitten runosuoneni ala sykkimään ylimääräistä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, takaisin sorvin ääreen!

4 kommenttia:

  1. Cosplayn iloa ja tuskaa. o/ Deittijuonnon pukusi kuvaus sai kuumeisesti pähkäilemään hahmoa... Josta minulla ei ole ainakaan vielä mitään hajua. Mutta juu. Toivotan onnea.

    VastaaPoista
  2. @pumpkin
    Olen niin kovin salaperäinen. :D No, sunnuntai aamunahan se viimeistään sitten selviää~

    VastaaPoista
  3. TB-pukujen ulkonäön vaihtelu on muuten tosi tuskaista. Itse aina välillä haaveilen niiden taidekirjahirviöiden tekemisestä, mutta saa nähdä, jääkö haaveeksi, kun pelkkä referenssien (vaihtelun) katselu masentaa. 'D

    Vaikka sarja onkin ehkä nähty, niin hyvin tehty TB-puku on silti hienoa katsottavaa. \o/ Onnea kisaan~

    VastaaPoista
  4. @Luca

    Jepjep, artbook kuvia on tultu katseltua ihan kaikkien yksityiskohtien etsinnän toivossa (mikähän siinä on että niistä kahdestatoista mangaruudusta missä Dietrich näkyy uniformun kanssa ei ole yhtäkään hyvää kuvaa takin metallimerkeistä B<)ja pelkästään nekin tuntuvat vaihtavan väriä. Minulla sentään on ollut toinen pää apuna miettimässä, että mitäs me nyt halutaan ja mikäs näyttäis parhaimmalta. :'D

    Kiitos kiitos onnentoivotuksista, päätavoitteeni on nyt tällä hetkellä etten tee mitään tyhmää lavalla. 8D_b

    VastaaPoista