maanantai 14. kesäkuuta 2010

Historiallista meininkiä Lahdessa, desu~


In Soviet Russia, Desucon visits you.

Ja näin on jälleen kerran vuoden desuin tapahtuma ohitse.

En voi muuta sanoa, kuin että desuistit todella osaavat asiansa. Tapahtuma tuntui vetäneen väkeä vähintään kolme kertaa enemmän, mitä viime vuonna. Vieraita oli tullut ihan ulkomailta asti, ainakin allekirjoittanut taisi kuulla pohjoismaalaisia kieliä kuin ihan englantiakin conissa useaan otteeseen. Suomen coniskene siis näkyy ulkomaillekkin nykyään, siistiä!

Omalta osiltani coni tosin taisi hiukan lässähtääkkin ihmispaljouden takia. Sibeliustalo tuntui huomattavasti ahtaammalta mitä viime vuonna, vaikka tilaahan Sibbetalolla on enemmän kuin monissa muissa coneissa yhteensä. Viime vuoden väljyyteen tottuneena kontrasti oli kuitenkin aikamoinen.
Desucon tuntuikin hirveän vaisulta viime vuoteen verrattuna joiltakin osin, ehkä osittain sen takia että tulin odottaneeksi liikaa. Koska mitenkähän sitä voi näkyviltä osin kehittyä jo varsin hyvistä alkutekijöistä. Aina on opittavaa ja odotankin innolla ensi vuoden Desua, vaisusta vastaanotostani huolimatta. On tullut tänä keväänä kierrettyä conia jos toistakin, niin voinen sanoa että mehut alkavat olla lopussa nyt kun pitäisi eniten tehdä töitä.


Erotatko mistä Eurocosplay jono loppuu ja nimmarijono alkaa?

Desuconin eniten odotuksia tuonut ohjelma oli itseni osalta ehdottomasti Eurocosplayn karsinnat. Ja voi pojat, mitkä karsinnat ne olivatkaan! Ihan mielettömästi suitsukkeita kaikille esiintyjille. Jokainen oli ehdottomasti äärimmäisen rohkea lähtiessään mukaan kisaamaan Suomen edustamisesta. Onnittelut trinodelle tästä kunniasta! Odottelen äärimmäisen luottavaisin fiiliksin minkälaista tulosta Suomi näissä kisoissa tulee saamaan, tuomarit valitsivat hyvän edustajan.

Kärkikolmikko oli muutenkin mielestäni äärimmäisen tasokas, mutta eivät muutkaan esiintyjät jäänet pekkaa pahemmaksi. Puvut olivat mielettömiä, mutta esityksissä oli surukseni vielä hiukan petraamista. Monesta esityksestä puuttui kliimaksi, jotkin puolestaan olivat koreografialtaan vailla dynamiikkaa ja joistakin taas ei tullut ollenkaan selväksi mitä sillä edes haettiin. Suomen cossikisoista tämä oli kuitenkin ehdottomasti tasoltaan tasaisin ja korkein mitä on tullut nähtyä. Vielä tuntuu kuitenkin, että cossaajien pitäisi harjoittaa lavakarismaansa ja osaamistaan.

Rimpun karisma se puolestaan tuntuu kasvavan joka juontokerta.

Positiivisesti tuli yllättyä myös ihan itse näytöksen tasosta. Paria poikkeusta lukuunottamatta ihmiset olivat oikeasti paneutuneet rooleihinsa ja käyttäneet hyödykseen Sibeliustalon tekniikkaa. Erityistä suitsutusta minulta saa maailman eeppisin Soul Calibur ryhmä. Siinä esityksessä oli asenne, koreografia sekä musiikki kohdallaan. TÄTÄ LISÄÄ, PLIIS. On jotain maailman hienointa oikeasti hoksata hahmon tuttuja liikkeitä cossaajalta. Soul Calibur mättääjänä (ja ehdottomasti Raphaelin ylikäyttäjänä höhö) voin vain sanoa: I jizz'd in mah pants.


Sukupuolisesti hämmentävä Eurocosplayn kärkikolmikko. Kaksi isoa hametta ja nahkahousut.

Mutta mites omien cossien puolesta? Itse tosiaan hilluin lauantaina Hetalian Kiinana Liittoutuneiden ryhmässä. (olin siis se Kiina joka kanniskeli pienen lapsen kokoista pandaa, höhö) Porukan kanssa saatiin otettua paljon hyviä kuvia, vaikka sää meitä vastaan olikin. Milloin ei satanut, silloin tuuli. Ties mikä sääkirous Desuconia lauantain osalta vaivaakaan, viime vuoden tilanne nimittäin oli melko sama. Photoshoottia kuitenkin on suunnitteilla ja innolla odottelen että päästään kuvaamaan asuja rauhassa.
Itse olin harvinaisen tyytyväinen pukuuni ihan kokonaisuutena. Käytin siihen mukavasti aikaa (vaikka housut tulikin sitten väsättyä kiireessä *köhköh*) ja elämäni ensimmäiset cossipiilarit antoivat todella kivan säväyksen asuun.

In Soviet Russia, you ASK to be one with Russia, da~

Desun sunnuntaina harrastimme ryhmän kera nostalgiointia, eli viime Desun tapaan liikkeellä oltiin Reborn puvuissa. En tiedä miksi, mutta Yamamoton cossi tuntuu nykyään kuin omalta nahalta. Ei hahmo minulla maailman sopivin liene, mutta hyvän ryhmän ansiosta olo oli varsin mahtava koko päivän, jälleen kerran. Hyppäys toki ryhmän "the chick" roolista porukan pisimpään ja oletettavasti miehisimpään viikonlopun aikana oli tosin aika mielenkiintoinen. Varsinkin kun samoilla ruskeilla nappisilmillä mentiin molemmat päivät.

Ignoratkaa roskis, katsokaa Tsunaa.

Desun jäljiltä tuntuu, että olisi ihana vain jälkihekumoida Eurocosplayn upeutta ja suunnitella omassa pimeässä nurkassa omia pimeitä suunnitelmia, mutta tähän ei oikein voi tuudittautua. Tracon lähestyy, molemmat asut vaiheessa (tai siis ne kaikki kolme, Cosplaydeitti tulee jälleen~), kankaita tosin löytyy nyt kotoa kisa-asuun. Seuraava merkintä tuleekin varmaan käsittelemään näitä tämän hetkisiä projekteja ja stressiästressiästressiä.

3 kommenttia:

  1. Ai vitsi että komppaan Eurocosplay&cosplaynäytöksen kommentteja ja etenkin Soul Calibur -ryhmää niin kovaa! Itse en peliä edes tunne, mutta esityksessä oli selvästi oikeasti panostettu koreografiaan ja sen _oppimiseen_. Ehdottomasti, tämmöistä lisää.

    VastaaPoista
  2. @Wepi
    Joo, oli ihan mahtavaa kun oli tämmöinen taso..! *w* Siirtyisi oikeasti tämä osaaminen WCS:n puolelle, oikeasti vähän hämmästyttää miten Summit karsinnoissa on vähemmän osallistujia ja alhaisempi taso kuin Eurocosplayn karsinnoissa... Pitäisikö tästä syyttää paineita, parinmuodostuksen hankaluutta vai mitä? 8(

    VastaaPoista
  3. Anteeksi turha kommenttini, mutta ottaa aina sydämestä ku joku arvostaa kauan harjoiteltua ohjelmaa. Soul Calibuir ryhmä kiittää ja kumartaa syvään kehuista ;_;

    VastaaPoista