lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tampere Kuplii - mitä kuvauspalvelu siellä tarjoaa

Heleijaa, täältä tulee hävytöntä mainostusta ja infopläjäystä!

Olen ensimmäistä kertaa vastaavan tehtävissä ja koska hommani tallennusvastaavana koskettavat hyvin paljon cosplayta, ajattelin mainostaa kaikkia Tampere Kupliin hienouksia mitä onkaan cosplayaajille valokuvauksen muodossa tarjolla! Viime vuonna info ei nimittäin aivan kulkenut kuvauspalvelun photoshoottien tapauksessa ja porukkaa sai oikein hakemalla hakea paikalle.

Tampere Kupliissa on jo parin vuoden ajan järjestetty Cosplay Photoshoot lauantaina ja sunnuntaina. Tämä perinne jatkuu edelleen ja kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä CFTn lahjakkaiden, mahtavien, osaavien valokuvaajien kuvattavaksi muualla kuin studioympäristössä. Taustoina ollaan perinteisesti käytetty Finlaysonin alueen kauniita, vanhoja tehdasrakennuksia ja ympäristöä. Tällä kertaa myös tarjoamme mahdollisuutta toisena päivänä lähteä kuvailemaan Kuninkaankadun puolelle, Näsinpuiston alueelle. Molempiin photoshootteihin on varattu aikaa kello 14.00-16.00, eli meillä on kaksi tuntia aikaa tehdä pieni ulkoiluretki tapahtuma-alueen ympäristöön ja ottaa hienoja kuvia!

Lisäksi muistutan kaikkia siitä, että Välähdys!-kisa palaa tauon jälkeen uudistuneena ja entistäkin upeampana! C: Kisa on muuttunut poseerauskisasta kuvakilpailuksi, mihin kaikki tapahtumakävijät voivat osallistua, puvulla tai ilman. Löydä hieno lokaatio tai keksi mahtava kuvaidea ja tule ilmoittautumaan! Saat mukaan minut ohjaajaksi ja supermahtavanupean AGn kuvaamaan ideasi. Otetaan hienoja cosplaykuvia ja mahdollisuus on vielä voittaa kilpailu! Kaikki osallistujat saavat Tampere Kupliissa lisäksi mukaansa yllätyslahjan. ;3 Lisätietoja löytyy CFTn omasta blogista allekirjoittaneen kirjailemana.

Ei tältä erää muuta. Muistakaahan käyttää Kupliin kuvauspalvelua ja mahdollisuuksia hyväksi! Näkyillään Finlaysonilla! C:

2 kommenttia:

  1. Hei kiitos tästä infosta kun todellakin se ei viimevuonna kulkenut oikein perille! Innoissaan kupliita odottelemaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä että jo ainakin yksi on tiedoitettu ja tyytyväinen! ;3 Pitää selvästi alkaa ahkerammaksi näiden kuvauspalvelun tiedotteiden kanssa!

      Poista