maanantai 23. helmikuuta 2015

Pakkasenpuremia ja rusketusrajoja

Voiskohan sitä vaikka julkaistakin Frostbite mietteitä joskus? Vois ehkä, vaikka olishan tässä kaikkea muutakin tehtävää, esim. opinäytetyötä, töiden ja kämpän hakua ja vastaavuuksia Tampere Kupliissa ja Popcultissa. (Uusiin cossiskenekäänteisiin kommentoidakseni; Popcult ei vihaa länsimaista syöpää vaan rakastaa sitä, tuo länkkäricossisi siis Popcultiin, jos koet että kaikki vihaa!)

Suhtauduin Frostiin melko letkeillä fiiliksillä alusta lähtien, vaikka ei ehkä olisi kannattanut. Yukiconin jälkeen mehut olivat sen verran loppu ja Kataran takki sentään oli jo aloitettu, niin koin että nyt otetaan rennosti. Siihen ei ollutkaan ihan varaa kun erilaiset vesivahingot ja siitä seuraava #keittiöhäätö veivät sitten aika norsun osan vapaa-aikaa kotona. No mutta, perjantaina pääsi sentään toimivan keittiön ääreen, kiitos Elina majoittamisesta!


KOKO TEAM AVATAR EN IHAN KESTÄ.
c) jesmo

Perjantaina saavuin Lahteen myöhään, kävin kuvauspisteellä, kääntymässä Ilonan luennolla, hakemassa ruokaa kaupasta ja roudaamassa kamani majoitukseen. Sitten kello olikin kahdeksan ja kuvauspistekin oli jo kiinni (hups), joten allekirjoittanut jäi ompelemaan käsin tumppujaan sunnuntaille ja siistimään peruukkia. Käsin ompelemaan, koska satuin tuhoamaan kaksi viimeistä ompelukoneen neulaa turritakilleni. (ei puhuta siitä että löysin Lahdessa nuppineulatyynystäni ks. neuloja yhden kappaleen, ketutus lieveni pitsalla) Mokka + karvakangas useana kerroksena, ei välttis oo ihan sitä kärsimättömän ompelijan kestävää.

Perjantai-ilta meni K-18 tapahtuman leimalle kuuluvasti aikuisten ihmisten puheenaiheita keskustellen kypsässä ja asiallisessa seurassa. Kuten aina. Niin ja tuli siinä myös rusketeltua itsensä sensuellisti kylpyhuoneen kelmeässä keinovalossa. (oisin sika huono Miami house wife, tuli todistettua)


Lauantai oli omasta puolestani se rennompi ja mukavampi päivä, koska Katara sujahti samalla letkeydellä päälle kuin Yukiconissakin. Nyt kaiken lisäksi vielä helpommin kun ei pahemmin tarvinnut tuhrata meikkien kanssa, taidan käyttää tästä edeskin itseruskettavaa kun tarvitsen... noh, rusketuksen. Yllättävää että tämä voi toimia näin. :D




Lauantain hinkutimme backstagella AGn kanssa ottaen esityskisaajien kisakuvia. Saimme käyttöömme bäkkäriltä varsin muikean hallitilan missä päästiin oikein kunnolla taiteilemaan. Voin ihan lievästi sanottuna innosta hyppien odotella kuvia, HNGH. Esityskisaajat olivat toinen toistaan ihanempia ja jaksavempia, plus hirveän innoissaan kun leikittiin valoilla. Kisaajia on mielestäni hirmu kivaa kuvata, koska se käy ehkä heillekin jonkinlaisena rentoutumisena jos tehdään muutakin kuin vain pönötetään eteen, taakse ja sivulle.

Hiukan meillä tosin saattoi nousta mora otsaan kun aikataulut vähän kiristyivät ja kisaajia koitettiin viedä jo ennenkuin yhtäkään kuvaa oli otettu. Lavaharjoitusten aikataulu nyt on tiukka ja tärkeä, joten ymmärrettävää tämä tämmöinen toki on, mutta ihan vastaisuudessa voin vinkata, että jos se bäkkäripiste on niin siellä yleensä kuvaajat seisovat kädet taskuissa kun studio on kasattu, jos kuvattavia ei ole. Kisaajille voi siis sanoa että menevät kuviin vaan heti kun aikaa on, kyllä me pysytään kärryillä kuka siellä on käynyt ja raportoimme mielellään mammoille myös eteenpäin! (ja jos se ovi on kiinni niin se yleensä on syystä kiinni, sieltä vuotaa valoa, sitä ei ole kivaa tarkkaan tehdyn valaistuksen jälkeen huomata kuvissa)


Urpo ja tosi urpo.

Mutta aah kyllä oli kivaa tehdä vähän taidekuvia studioympäristössä cossaajille. Ollaan monesti vähän mietitty että mitä varten näitä kisakuvia todella enää otetaan, koska niitähän ei periaatteessa enää tarvita tuomareille yksityiskohtien katsomiseen tai mitään. Yleisöäänestystä varten voidaan sitten ottaa peruskokokuvia ja poseerauksia, mutta tällaisissa kisoissa missä kuvat jäävät enemmän tallenteeksi ja kisaajille muistoksi, on minusta enemmän kuin jepa vähän taiteilla. Jälleen kerran isot kiitokset Renelle ja Helenelle kun tulitte auttamaan kasauksessa ja alkupään kuvien otossa, tuitui besto frendos!

Kun viimeisetkin kuvattavat pääsivät kuviin niin purimme pisteen, roudasimme kamat kuvauspisteelle ja kiirehdimme takaisin kisoja katsomaan. Oli ollut jo hauskaa nähdä kuinka rentoja kisaajat olivat kuvissa, mutta ai että mikä taso esityskisassa oli! Aivan upea esityskisa, ja vaikka meidät nälkä veikin Hall Cosplayn aikana pois yleisöstä niin sain kyllä itkettyä palkintojenjako itkuni voittajaesityksen takia. Vähän saatoin kukkahattutaivastella yleisössä hetkisen verran Pantyn ja Stockingin esityksen aikana, mutta ei kyllä loppupeleissä voi kun ihailla hurjaa hahmouskollisuutta ja heittäytymistä. Kaikki oli hienoja! 



Tää ois mun kukkahattuilme.
c) jesmo

Syönnin jälkeen hipsin itse vaihtamaan Kataran iltabilecossiin, koska paras ja teinein casual jonne shingekiryhmä iltabileisiin ever! Vaikka ryhmä oli paras niin oltiin kyllä aika pettyneitä kun iltabileiden tilat eivät ihan vastanneet odotuksia. :C Ahdas tunnelma ja piskuinen tanssilattia pistivät omat, lähes perinteeksi muodostuneet, sohvabileet pystyyn kakkoskerrokseen. (kyllä me vielä shingekijonneillaan joskus toiste!) Lähdinpä kyllä tällä kertaa varsin aikaisin nukkumaan, ainakin sen jälkeen kun olin pelannut pari matsia Unoa ja hävinnyt. (paska Maiju)


Perinteiset sohvanurkkabileet.
c) Ryzz

Sunnuntai oli vähän hektisempi omasta puolesta koska olin unohtanut että minultahan oli vielä yksi tumppu kesken Kataran talvitakkia varten. : D Onneksi olen ylinopea käsinompelija ja tumppu tuli jotakuinkin kasaan puolessa tunnissa. Meikitkin menivät naamaan varsin nopsasti, vaikka sitten juuri kämpästä poistuttuani tajusin unohtaneeni ripsarin. Onneksi Ina on paras ja lainasi maskaraa.

Aamusta ravasimme sitten Avatar-ryhmän kanssa ulkona ja sisällä kuvailemassa ryhmää. Silleen harmi että sää oli todella kylmä, koska ulkoilma ei oikein soveltunut kuin meidän vesiheimon talvitakeille. Ryhmäkuvien saldo oli aika vähäinen, mutta kesälle on jo kyllä kovasti suunniteltu isomman luokan photoshoottia, eli kaikki virheet tullaan kyllä korjatuksi! Ihan muikeita kuvia AG kyllä otti muusta ryhmästä Metsähallin parvelta. Parasta varmaan oli kuulla eräältä ylös kiivenneeltä conittajalta, että oli hirveän hienoa katsoa muiden cosseja alhaalta käsin kun oli niin hienoja poseerauksia. Olivat kuulema kuin eläviä patsaita. Ei voi kiistää, koska onhan noi ryhmäläiset aika hienoi!

Looks at the camera like she's in The Office. c) punapanda

Koska meillä sattui olemaan sopiva väli siihen, uhmasimme talvitakkien kera pakkasta vähän pidempään Inan ja AGn kanssa ja yhyhyhyhyhyyyy kun kannatti ja kuin kivoja kuvia! Ei pysty! Kerrankin oli juurikin sovelias sää asujen kuvaamiselle! Päästiin vähän palelemaan ja leikkimäänkin kun puhalleltiin lunta Inan kanssa toistemme päälle. : D


Itkettää, kattokaa nyt kuin nätti kuva. En tiiä miten tää taas tapahtui. c) AG

Loppupäivän sit olinkin photoshoot hommissa AGn kanssa. Yksi shoottaaja oli perunut, mutta ihan hyvään väliin koska päästiin hetkeksi istumaan ja mussuttamaan leipää green roomiin. Photoshoottaajille oli myös hyvin näpsäkästi annettu kuvattavien puhelinnumerot, joten homma selkisi sukkelaan.


Frostbite tiivistettynä. Maiju on mulle velkaa pitsan.

Aika nopeasti shoottien jälkeen sitten kutsuikin vaatteiden vaihtaminen ja kotiin lähtö. Pääsin AGn kyydillä kivasti asemalle (kunhan oltiin pelattu tetristä neljän ihmisen, matkatavaroiden ja koiran kanssa) ja ehdin jopa melkein torkkua asemalla ennen kuin hyppäsin junaan (missä torkuin lisää).

Frostbite oli siis kaikilta osin varsin normi Frostbite. Mitä nyt jotkin uudet järjestelyt eivät olleet ihan omaan mieleeni mutta kannatti mennä ja oli kivaa, kuten yleensäkin!


Viime vuoden tavoin en kyllä edelleenkään ole ihan varma K-18 leiman tarpeellisuudesta tai sen tuomista eduista kävijöiden kypsyyteen nähden. Nämä nyt ovat toki omia preferenssejäni siitä minkä koen sitten kypsäksi käyttäytymiseksi ja viihtyisäksi coniympäristöksi ja niihin on monia eri syitä. Frostbitessa kaikki järjestyshäiriöt nyt vaan tuntuvat entistä pahemmilta koska niitä ei voi vain kuitata enää semmoisena "alaikäisten temmeltämisenä".

Mutta se Lahdesta vähäksi aikaa, seuraavan kerran kesäkuus -. Paitsi että olen menossa Lahteen kuvailemaan lisää vesiheimolaisia viikonloppuna, hups. : D Maaliskuussa kuumottelee Tampere Kuplii tallennevastaava touhuineen, saa nähdä riittääkö aika uusille puvuille sinne. Maaliskuussa olisi tarkoitus myös AGn kanssa käydä Jyväskylässä puhelemassa vähän poseeraamisesta ja cosplaykuvaamisesta Pukuilun Maailmassa -näyttelyn merkeissä 14.3. lauantaina Jyväskylän Veturitalleilla! Toivottavasti nähdään teitä siellä!



SEE U IN NEXT LIFE -. I MEAN DESU.
c) jesmo

2 kommenttia:

  1. AG vois kyl vähä rauhottua noiden taitojensa kanssa. Paha mielihän tässä tulee kun se ottaa liian hyviä kuvia ;D
    Yhyy, miksi muutenkin olette niin taitavia kaikki ;__;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa mieltä on se nyt kumma kun ei tyyppi voi ees yhtä huonoo kuvaa ottaa muiden mieliksi. Kiitos paljon kehuista! : 3

      Poista